Terveisia Nicaraguan polttavasta paakaupungista, Managuasta!
Pikku sandboard-onnettomuuden jalkeisena paivana ei tanssiminen ruhossa tuntunut yhta letkealta kuin aikaisemmin, paa tuskin kaantyi kumpaankaan suuntaan, selkaan ja rintakehaan koski liikkuessa. Taisteluarvet otsassa ja ranteessa toi katu-uskottavuutta muttei nayttaneet kovin hehkeilta. Nyt on reilu viikko kulunut kamyamisesta kroppa on jo normaali ja enaa ruvet ranteessa jaljella. Nain vaan taas selvittiin ja matka jatkuu! Leonissa otin yksityistunteja salsasta, bachatasta ja chachaasta. Opettaja oli paikallinen show-tanssija, joka antoi paljon pikku vinkkeja parantaakseni tanssiani. Varsinkin kasien asentojen kanssa olen valilla melko hukassa, joten keskityttiinkin aika ajoin korjaamaan liian teknisia kasiani naisellisimmiksi.
Leonin hostellissani sattui epamiellyttava mutta tavallaan hauska tilanne eteen. Asuin 10 hengen dormitoryssa ja yksi huonetovereistani oli noin 60-vuotias kanadalaismiekkonen. Oikein mukava tyyppi, oli lahtenyt kotimaastaan aikomuksenaan ostaa maaplantti Nicaraguasta ja pistaa sinne talo pystyyn palaamatta koskaan Kanadaan. Mies kysyi haluanko joku paiva lahtea kaymaan hanen kanssaan kahvilla ja vastasin mika jottei. Seuraavana paivana sovimme lahtevamme kahville tanssituntini jalkeen. Palatessani hostellille mies kertoi, etta joudun odottamaan pienen hetken, koska hanen taytyy muuttaa hostellista toisaalle. Odotin ja kohta tepastelimme pitkin Leonin katuja hanen matkalaukkujensa kanssa etsiskellen uutta petia seuraavaksi yoksi. Kysyin syyta akilliseen lahtoon ja mies kertoi, etta hanen alapuolellaan nukkuvan nuoren saksalaistyton peitto oli luisunut pois taman ylta ja hanen paljaat kintut ja toinen rinta oli kaikkien nahtavilla. Naky oli herattanyt kanadalaismiehen vietit ja kohta tytto herasi keski-ikaisen miehen istuessa samalla sangylla ja ehdottelevan rakkaudentayteisia hetkia. Kuten arvata ehka saattoi tytto ei idealle lammennyt vaan sai hepulin ja mies joutui pakkauspuuhiin. Ei ne latinot ainoita himokkaita miehia maailmassa siis ole hahah!
Aika Leonissa kului lahinna tanssien ja lapsyttaen flipflopit jalassa kaduilla kaupungin henkea siemaillen. Lamminta Leonissa oli kuin saunassa, paikallaan ollessa taydellinen mutta liikkuessa tuli nopeasti lakahdyttavan kuuma. Varsinkin tanssilattioilla hiki virtasi ja tanssijoilla olikin yleensa mukana pari extra-t-paitaa, joita vaihtoivat illan mittaan. Joka kerta palatessani illan paatteeksi hostelliin olivat kaikki kledjuni lapimarkia ja tie vei suihkun kautta petiin. Perjantai-illan tanssikemuissa olin ainoa turisti ja paikalla oli paljon paikallisia tanssijoita, myos yksityisopettajani. Kesken bachatan pyorahdyksien vilkaisin tiskille ja huomasin tyontekijoiden kuvaavan kamerakannykoillaan minun ja parini tanssia! Katselkoon videoitaan illan pimeina tunteina kotonaan, no problemos:)
Sunnuntaina asetin rinkkani halvan (1e Leon-Managua) chickenbusin takalootaan ja istuuduin lahelle sita vartioimaan. Olen alati valppaana taalla elaessani, rinkan kanssa matkatessani vaatteideni alta loytyy aina rahavyo, jonka sisalla matkustaa pankki- ja luottokortit seka passi. Rintsikoissa reissaa elamaanikin tarkeampi iPhone minigripissa. Sylissani istuvasta repusta loytyy tarkeat kamat, kuten suomi-espanja-suomi sanakirja, rahat, laakkeet ja matkaopas. Laukustani loytyy pieni halytin (kiitos Seijan), jonka sokasta vetasemalla saa aikaan tarykalvoja vihlovan naisen kirkumisen ilmoille. Lisaksi laakelaukustani loytyy jalkiehkaisypilleri silta varalta, jos joku saa paahansa minut taalla raiskata. Tanssi-iltoina en kanna koskaan laukkua mukanani, jottei minun tarvitse sita jattaa yksin nurkkaan odottamaan kotiinlahtoa. Lahtiessani ulos rintsikoiden sisalla kulkee kopio passista ja vahan rahaa illan varalle. En ryypiskele, joten kukaan ei paase nakkaamaan ylimaaraista lasiini ja nuppi pysyy selvana. Ylipaataan en ole viela tuntenut oloani uhatuksi tai pelannut, latinalaiseen kulttuuriin kuuluu tyypillisesti jatkuva tyttojen peraan viheltely, huutelu ja hassu suhina (ss ss ss), joihin vastaan hymyillen ja toivottaen hyvaa paivanjatkoa. Useimmat turistit ovat korviaan myoten taynna paikallisten miesten jatkuvaa huomiota mutta minusta se on vallan hauska piirre kulttuurissa. Ei kukaan tarkoita suhinallaan mitaan pahaa ja useinmiten machot ovat kovin onnellisen nakoisia saadessaan vastakaikuna hymyn tai tervehdyksen, tavanomaisen totaalisen ignooramisen sijaan.
Matka Leonista Managuaan oli yksi harvoista bussikuljetuksista, jolloin en nukkunut matkalla silmaystakaan. Tie oli jarkyttavan huonossa kunnossa, jos sita nyt edes tieksi voi kutsua, piennar ennemminkin. En enaa sekuntiakaan kummastele miksi bussit, autot ja taksit hajoilevat taalla useammin kuin yhtenaan. Matkustajat heilui bussissa kuin lentoemot turbulenssissa eika edes minun silmani luppaisseet kertaakaan. Normaalisti vedan sikeita niin bussissa, autossa, junassa kuin lentokoneissakin jo ennen kuin kuski vaihtaa ykkosen silmaan. Voi niita lukuisia kertoja, kun olen herannyt paa vieressa istuvan lattarin tai turistin olkapaalta! Anteeksi pyydellen oikaisen niskalihakseni ja siirryn kauemmaksi, jolloin hetken myohemmin aukaisen silmaluomeni paa toisella puolellani matkaamaan hahmon olkavarrella tai kupolini hakatessa vasten ikkunalasia;) Yksin matkustaessa on se hyva puoli, ettei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa ollessani tylsaa matkaseuraa.
Managuaan saapuessani sata taksikuskia hyppasi kimppuuni ja yrittivat nyhtaa 6 euroa matkasta toiseen bussiterminaaliin. Sanoivat, ettei sinne mene paikallisbusseja, matkaa on 20 km ja ajo kestaa 45 min. Sinisista silmistani huolimatta en uskonut heidan tarujaan vaan marssin kadulle ja kysyin turvamiehelta mista bussi lahtee. Viereisessa kojussa tyoskenteleva paikallinen mies kuuli kysymykseni ja lahti ystavallisesti nayttamaan minulle reitin. Matkan varrella tyyppi esitteli minua kavereilleen ja kavimme perinteisen keskustelun kuka olen, mista tulen ja onko minulla poikaystavaa. Vastasin tavalliseen tapaani minulla olevan paljon poikaystavia ympari maailmaa ja lupasin laittaa myos hanen nimensa siippalistalleni, silla en millaan voi muistaa kaikkien nimia. Ahtauduin kaikkine kamoineni ihmistayteiseen bussiin, jossa matka maksoi 7,5 centtia ja kohta jutustelin paikallisten kanssamatkustajien kanssa aikani ratoksi.
Toisessa bussiterminaalissa minua odotti maaseudulta tuttu Tito, joka halusi hetken matkata kanssani. Menin Titoa vastaan ja jatkoimme yhdessa matkaa toiseen kaupunkiin, Masayaan etelaan. Vietimme Masayassa kolme paivaa kiiveten vulkaaniselle tulivuorelle nimelta Masaya, tiiraillen Masaya-jarvelle, pyorien Nicaraguan suurimmalla kasityo/taide-markkinoilla ja tepastellen ristiinrastiin kaupungin katuja. Keskiviikkona Tito palasi kotiinsa Aqua Calienteen ja mina jain Managuaan. Majoituin aluksi halvalle mutta epamaaraiselle alueelle (8e/yo) lahelle tunnettujen bussiyhtioiden toimipisteita mutta jo ekan yon jalkeen vaihdoin kotini paremmalle alueelle (10e/yo). Muutto oli hyva paatos vaikka joudun pari euroa enemman maksamaan, silla uudesta hostellistani loytyy uima-allas, jonka veteen pulahtaminen tuntuu kuumalla iholla erittain miellyttavalta 32 C paivalampotilassa.
Aiemmin Somotossa viettaessani pari yota paikallisen siskoni tuttavaperheen kotona, sain kontaktin Managuassa asuvaan luotettavaan mieheen. Vaihdettiin puhelinnumerot ja sahkopostiosoitteet ja jo ekana iltana Managuassa Carlos tuli hakemaan minut autollaan hostelliltani. Kaytiin illallisella ihastuttavalla uudella viihdealueella Managua-jarven rannassa. Carlos tuottaa tyokseen kahvia ja myy sita kahviloihin, ravintoloihin ja yksityisille seka omistaa yhden kahvilan. Perjantaina vierailtiin hanen kahvilallaan aamukahveilla ja sain lahjaksi paketin hanen tuottamaansa kahvia, on muuten hullun hyvaa! Tekee mieli jatkuvasti vain keittaa kahvia hostellilla (myos tata kirjoittaessani pidin juuri kahvinkeittotauon). Carlos myos selvitti minulle paikallisia tanssitunteja ja osallistuin torstaina parille. Perjantai-iltana houkuttelin hostellilta muita reissuesoja mukaani ja suunnattiin salsailtamille. Matkalla koyha koditon mies pyysi rahaa ja kanssatoverini saikkyi tata kuin pieksamakelaiset tummaihoisia. Kanadalaistytto otti jalat alleen pinkaisten juoksuun ja saksalaispoijjaat kiihdyttivat kavelyaan toistellen no no no. Kerjalaismies ei hellittanyt vaan roikkui mukanamme kanadianan saadessa miltei sydankohtauksen, joten nappasin rauhallisesti rintsikoistani 20 cordobaa (60 senttia) ja ojensin anovaan kateen. Mies kiitti ja jatti meidat rauhaan silla sekunnilla. Ei hatia mitia.
Tapauksen jalkeen otimme taksin, joka hajosi tielle muutaman sadan metrin jalkeen. Paikalle osui nopeasti toinen taksi, joka vei meidat maaranpaahamme. Kuomani vasyivat nopeasti ja lahtivat takaisin hostellille mutta minun ruumiini ja sieluni kaipasi latinalaisia rytmeja, joten jain viela ravintolaan. Katselin tanssilattialle aikani bongatakseni hyvat tanssiparit ja hain heita vuorotellen pyorahtelemaan kanssani viela parin tunnin ajan. Yksi tanssipareistani kertoi, ettei takalaisessa machokulttuurissa ole kovin tavallista tyton hakea poikia tanssimaan. Ei voi mitaan, minun on haettava mikali mielin jalalla koreasti pistaa. Tanssipiirit tuntuu olevan samanlaisia ympari maailman, useinmiten tanssinharrastajat tuntevat toisensa ja lahtevat porukalla ulos hakien tuttaviaan vuorotellen. En viela tunne ketaan, joten ei auta itku markkinoilla ja on mentava kasi ojossa kysymaan: "quisiera usted bailar conmigo?"
Kavellessani perjantaina miljoonakaupungin katuja viisi tuntia itaan etelaan ja koilliseen jutustelin muutamien paikallisten kanssa. Yksi halusi illemmalla lahtea paivalliselle kanssani. Vastasin paivallisen olevan ehka mahdollinen, mikali saan valita paikan, ottaa kaverin mukaan ja han ottaa naispuolisia ystavia matkaan emmeka poistu julkiselta paikalta. Tyyppi suostui kaikkiin ehtoihini. Myohemmin han soitti minulle eri numerosta ja sanoi sen olevan hanen toinen liittymansa, jonka jalkeen yhteydenpito tapahtui vain uuteen numeroon. Illalla tapasimme ostoskeskuksessa MUTTA paikalla olikin eri ihminen kuin olin aiemmin tavannut paivalla. Sanoin ettet ole Luis ja han vaitti nayttavansa erilaiselta, koska ei ollut tyovaatteissa. Hanella ei myoskaan ollut naispuolisia ystavia matkassa vaan toinen aija ja tyyppi kysyi, missa minun europea (naispuolinen eurooppalainen) ystavani on, kun minulla olikin seuranani saksalaispoika. Sanoin, ettei illallisesta tulekaan nyt mitaan kun ehdot eivat tayttyneet ja meidan taytyy lahtea. Havittiin paikalta pyorien ensin ostoskeskuksessa kadottaaksemme mahdolliset seuraajat ja palattiin hostellille. Pitaa kylla olla tarkkana kuin porkkana taalla! Rauhoittaakseni hysteerisia vanhempiani, sisaruksiani ja ystaviani mainittakoon, etta ehdottomasti suurin osa tapaamisistani paikallisista ovat olleet hyvia ja luotettavia ihmisia, naita huijareita on ehka yksi sadasta ja samanmoisia loytyy myos niin turvallisesta Suomesta.
Liikkuessani bussilla uuteen paikkaan, hetkittain hereilla ollessani tutustun uuteen tulevaan kotikaupunkiini lukemalla matkaopasta ja kirjoitan muutaman varteenotettavan hostellin nimen ylos seka opiskelen kaupungin kartan verkkokalvoilleni. Itsekehu haisee valkosipulilta mutta olen melko taitava karttojen kanssa, yleensa pari vilkaisua karttaan riittaa hahmottamaan kaupungin ja kohteiden sijainnit. Miltei poikkeuksetta en tieda maaranpaastani ennen bussiin nousua kuin nimen ja sijainnin kartalla, mika on mielestani yksi miellyttavimmista tavoista matkustaa. Osalla turisteista tuntuu olevan laakelaskujakin tarkemmat reittisuunnitelmat ja aikataulut, joita he noudattavat orjallisesti. Minun sydameni lampenee vapaammalle tavalle reissata, en koskaan tieda kuinka kauan aion viipya tai minne suuntaan seuraavaksi. Katselen, kuuntelen ja menen minne varpaat osoittaa, minulla on koko loppuelama aikaa.
Ystavat rakkaat, nauttikaa sunnuntaista pohtimatta viela tulevaa tyoviikkoa tai seuraavaa maanantaiaamua. Touhutkaa ystavien tai perheen kanssa ulkona jotain mukavaa ja elakaa tassa hetkessa, ihanassa kesaisessa vapaapaivassa.
EmCii
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti