Vali-Amerikan pienin maa: El Salvador
Terve! Vihdoin! 5 paivaa meni syomatta ja juomatta mutta onneksi tauti vihdoin hellitti ja paasin taas nauttimaan tacoista ja guacamoleista. Tokavikana iltana Guatemalassa kavastiin illalla syomassa Bobbyn, parin enkkutyton ja jenkkipojan kanssa. Matkalla bongasin mainoksen eraan ravintolan edustalla huutelevan populaa tanssitunnille samaisena iltana, niinpa nappasin Bobbyn kasipuoleen ja ilta vierahtikin jalleen tanssien paikallisten kanssa valomerkkiin saakka. Sain uusia tuttavuuksia ja jalleen surun puseroon, kun maastapako saapui niin pian. Viimeisena paivana paatettiin Bobbyn kera matkata Guatemalan suurimmalle jarvelle Atitlanille ja kolmelle vulkaaniselle tulivuorelle paikallisten suosimilla chicken-busseilla. Bussit ovat tulleet Vali-Amerikkaan alunperin jenkeista, jossa niita kaytettiin koulukuljetuksiin mutta sittemmin tuunattiin ja varitettiin sopivimmiksi Latinalaiseen Amerikkaan:) Olin vahan pettynyt, silla seka meno- etta paluumatkalla kaytimme neljaa eri chicken-bussia mutta yhtaan kanaa ei ollut matkaseuranamme! Kuulemma nimi juontaa juurensa vanhoilta hyvilta ajoilta, jolloin elaimia viela kuljetetiin kyseisilla busseilla. Poistulomatka oli ehkapa jannittavampi kuin yksikaan aikaisempi huvipuistokokemus, silla chicken-bussien kuljettajien kesken oli meneillaan hullu race ja kyydissa sai tosissaan rystyset valkosina puristaa kaiteita pitaakseen edes toisen kannikan penkissa.
Seuraavana aamuna napattiin chicken-bussi Guatemala Cityyn ja sielta toinen bussi El Salvadoriin. Rajahommat sujui jouhevasti ja alle viiden tunnin paasta jo katselimme ihmisvilinaa El Salvadorin paakaupungissa San Salvadorissa. Raja-alueet ovat Vali-Amerikassa taynnansa aseistettuja poliiseja ja sotilaita, jotka tutkivat tarkoin bussit ja haastattelevat matkalaisia sattumanvaraisesti. Taalla myos useimmissa kaupungeissa kadunkulmilla, kaupoissa ja teiden varsilla miltei poikkeuksetta napottaa vartija tai poliisi jaatavan kokonen pyssy rapylassa. Aseet ovat taalla arkipaivaa, valtateiden varsilta loytyy asekauppoja ja armeijan vakea vilisee siella taalla. Toisaalta ne luo turvallisuudentunnetta mutta toisaalta pitaa yrittaa muistaa korruption valta ja se, etta myos poliisin verkkokalvoille ilmestyy valitettavan usein dollarin kuva vaalean ihon ja sinisten silmien osuessa nakokenttaan.
Olin talven aikana Jyvaskylassa salsajuhlien kautta tutustunut salvadorilaiseen poikaan Marviniin ja hanen kauttaan facebookissa Faresiin, Marvinin San Salvadorissa asuvaan kuomaan. Kysyin muutamia kuukausia sitten olisiko Fares halukas tapaamaan minut ja ehkapa esittelemaan muutamia paikkoja kotimaastaan. Ideahan sopi Faresille vallan mainiosti ja han pyysi tyopaikaltaan kesaloman samalle ajankohdalle. Niinpa minun ja Bobbyn odoteltua ensin puolitoista tuntia Fares ilmestyi bussiasemalle isansa ja siskonsa kera. Heitimme heidan kaarallaaan Bobbyn hostelliinsa ja mentiin illastamaan paikalliseen Pupuseriaan. Pupusat on taman maan suosituinta ruokaa, vaki syo niita joka paiva ja jopa joka aterialla. Pupusa on suolainen muurikkapannulla paistettu kammenen kokoinen latty, jonka sisallon asiakas saa itse paattaa. Vaihtoehtoina on yleensa papumossoa, kanaa, possua, nautaa, juustoa, pinaattia, herkkusienia jne jne. Ovat ihan alyttoman hyvia ja maksavat n. 30 senttia kipale. Seuraksi saapi ostaa erilaisia tuorepuristettuja mehuja, nams!
Mahat pupusia pullollaan kannettiin mun rinkka myohemmin Faresin luokse. Faresilla on huone vuokrattuna talosta, jossa asuu kokonainen yhteiso. Jokaisella on oma(t) huoneensa ja kylpyhuoneensa mutta El Pila (kasien-, pyykin- ja astioidenpesuallasyhdistelma) on yhteinen. Mina punkkasin Faresin sangyssa ja Fares lattialla, tekee kuulemma hyvaa selalle. Kovin alkeellisesti ihmiset taalla asuu, ei lamminta vetta ja torakat juoksee seinilla mutta talossa asuvien ihmisten valilla vallitsee lammin yhteishenki ja kaikki vaikuttavat tyytyvaisilta eloonsa.
Ylipaataan niinkuin muissakin Vali-Amerikan maissa myos El Salvadorissa elo on kiiretonta ja huoletonta. Ihmiset nayttaa niin hyvat kuin huonotkin tunteensa herkasti ja iloitsevat pienista asioista elamassa. Toisaalta El Salvador on yksi Vali-Amerikan vaarallisimmista maista, Fares ja hanen kaverinsa kertoivat kahdesta suuresta rikollisjengista (pandillas 18 ja 13), jotka sotivat paljon keskenaan. Jengit harjoittaa kaikkea mahdollista ja mahdotonta laitonta toimintaa: huumekauppaa, ihmiskauppaa, kidnappauksia, murhia... Viime vuonna jengien valienselvittelyjen aikaan taalla kuoli 30-50 ihmista paivassa, kun jengit ns. metsastivat. Hunting-hommat loppui, kun jengit saivat valtiolta tahtonsa lapi ja haluamansa mukavuudet. Nykyaan vaikutusvaltaisemman rikollisjengin pomo istuu linnassa mutta uutisissa oli vahan aikaa sitten naytetty kuinka han kuluttaa lusimisaikaansa facebookaten, televisiota katsellen ja nauttien erilaisista mukavuuksista kiven sisassa.
El Salvadorissa myos prostituutio kukoistaa ja se on yksi ammatti muiden joukossa. Loytyy paljon erilaisia bordelleja ja iltaisin liikenneympyroissa vahapukeiset naiset flirttailee yrittaen saada itseansa kaupaksi. Lisaksi maa on taynna ryostoja ja varkausia, kadulla kavellessa saa tapittaa jalkoihinsa herkeamatta, silla sielta taalta on varastettu kaivonkansia teraksen hyvan myyntihinnan takia. Paikalliset myos vinkkasivat ettei kannata ihmetella jos Internet ei joskus toimi, silla joku on voinut kayda varastamassa puhelinkaapeleiden sisalla kulkevat metallipiuhat! Ihmisilla on taalla paljon erilaisia aseita mukanaan ja siksi esimerkiksi pankkiin astellaan jokainen vuorotellen lapivalaisulaitteen lapi ja ravintoloihin seka kahviloihin mentaessa tarkastetaan metallinpaljastimella vaatteet ja kurkataan kapsakkeihin jopa keskella kirkasta auringon kuumentamaa paivaa.
Fares tohkeissaan esitteli minulle maataan viikon verran ja kertoi paljon kulttuuristaan. Oli alyttoman mielenkiintoista kuulla paikallisten ajatuksia elamasta ja nahda miten heidan normaali arki rullaa oravanpyorassa. Lisaksi on ollut hulvattoman hauskaa kuulla heidan uskomuksia Suomesta ja suomalaisista! Salvadorilaiset tyypit muunmuassa kuvitteli suomalaisten talojen katoilla kasvavan ruohoa, joka pitää talot lampimina. He myos elivat siina uskossa, etta suomalaiset eivat kay toissa talviaikaan lainkaan vaan lepaavat ja matkustavat lampimiin maihin, joissa heilla on toinen talo. Suomalaiset ovat kuulemma myos viikinkeja ja keski-ikaiset pitavat raskaasta hevi-musiikista. Lisaksi osa kansasta on hylannyt suomenkielen ja paattanyt puhua vain englantia. Paras huhu kaikista oli kuitenkin se, etta suomalaiset kulkevat alasti kaduilla!
Viikon aikana ehti tapahtua paljon eika ollut aikaa edes istua alas ja kirjoittaa blogia! Kaytiin mm. tutustumassa Maya-raunioihin, keskustan hulinaan (joka oli kuin china townin ja black marketin yhdistelmamarkkinat), kiivettiin paholaisen kukkulalle Pueblo Del Diabloon ja kaytiin uimassa Pohjoisen Tyynessa Meressa. Tutustuin Faresin huppuihin kavereihin ja perjantaina joukkoomme liittyi pari jenkkityttoa ja pari Costa Ricassa asuvaa poikaa. Porukalla kiivettiin sunnuntaina El Pital - nimiselle vuorelle, jonka laella hytistiin yksi yo teltassa. Patikoiminen ylos ei ollut yksi elamani kohokohdista, silla vetta satoi taydelta taivaalta ja kavuttiin kohti korkeuksia tiiviisti pressun alla. Tulipahan kuitenkin kaytya ja maisemat hivelivat silmia kun aamulla herasimme ja pilvet olivat vaistyneet.
Maanantaina sain idean lahtea Hondurasiin, joten tiistaina varhain aamulla nousin jalleen bussiin. Matkalla kanssamatkustajille (taas!) iski pakollinen tarve toimia suojelusenkeleinani ja tyypit vuoronperaan yksi toisensa jalkeen istahti viereeni kyselemaan miksi matkustan yksin, missa vanhempani ovat ja mita kaikkea minun on syyta varoa. Perille paastyamme bussiterminaalissa samalla bussilla matkustaneet isa ja minun ikainen tytar adoptoivat minut ja hoidimme jatkoyhteydet, ruokailut, raha-asiat yms. yhdessa. Illalla loysin punkkapaikan La Ceibasta ja buukkasin synttareitteni kunniaksi reissun paratiisisaarille heti seuraavaksi aamuksi.
Parasta tassa matkassani on ehdottomasti vapaus! En ollut lainkaan suunnitellut menevani Hondurasiin, mutta australialainen Bobby-toveri kertoi Hondurasin saarilla olevan maailman halvin paikka suorittaa sukelluskurssi joten taalla ollaan nyt! Minulla ei ollut hajuakaan miten saarille paasen mutta katsoin kartasta mika kaupunki sijaitsee lahella saaria ja ostin bussilipun sinne. Matkalla bussissa lueskelin opaskirjaa, jotta tiedan mihin ilmansuuntaan jatkoyhteysbussin on maara lahtea ja minka nimisia/hintaisia hostelleja matkan varrelta loytyy. Vietin La Ceibassa pari yota hostellissa ja syntymapaivani Voyas Cochinas -nimisilla saarilla snorklaten koralleissa, syoden vastapyydettya kalaa saariyhteisossa ja nauttien upeista maisemista. Sain yhden syntymapaivalahjan tana vuonna, lahtoaamunani El Salvadorista Faresin kamppis iski sydamen muotoisen korurasian kouraani ovella. Sisalta loytyi hanen itse tekemansa vaaleanpunaiset timanttikoristellut ruusukorvikset! Ovat jaatavan kauniit, en uskalla niita koskaan kayttaa etten vahingossakaan hukkaa niita!
El Ceibassa hostellissa tutustuin pariin ruotsalaiseen poikaan ja matkasin heidan seurassaan tanaan lautalla Utila-nimiselle sukellussaarelle. Lautalla loikoiltiin kannella ja nukuttiin pikku paikkarit kylkikyljessa. Utila on melko pieni saari ja pullollaan sukeltavia turisteja. Tarkoituksenani on aloittaa lauantaina Open Water sukelluskurssi, joten viikko taalla ainakin saattaa vierahtaa! Sopii minulle vallan mainiosti: kristallinkirkas turkoosi Karibianmeri, maapallon toiseksi suurin koralliriutta (ulottuu Mexicosta Belizeen, Guatemalaan ja Hondurasiin, 1000 km) ja riippumatto palmujen valissa auringon alla -maistuu kuin mansikkamaito!
Suomessa taitaa paivat alkaa jalleen lyhentya, iloitkaa siis kesasta riemulla!
Emily (niinkuin jokainen minua taalla kutsuu)
Ihastutetaan, vihastutetaan ja sovitaan, jookoskookospähkinä!
torstai 27. kesäkuuta 2013
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
Semuc Champey, que paraiso
Buena,
Floresista matkani eteni etelaan, Semuc Champeyn luonnonpuistoon ja jalleen yhteen Unescoon maailmanperintokohteeseen. Majoituin keskella viidakkoa kuunnellen vieressa virtaavan joen kuohuntaa, ihaillen lukuisia tulikarpasia iltaisin ja nauttien seesteisesta elamanrytmista. Hostellin henkilokunta oli aivan loistava, kaikki puhuivat aidinkielenaan Mayaa mutta turistien kanssa espanjaa ja englantia. Vietin oppaan kanssa paljon aikaa, uitiin joessa tahtitaivaan alla, pelailtiin seurapeleja ja opiskeltiin espanjaa. Hostellissa tyoskenteleva autonkuljettaja oli erinomainen tanssija, joten hanen kanssaan aika kului latinalaisten tanssien rytmeista nauttien. Jo ekana iltana paatin jaada viidakkoon suunniteltua pidemmaksi aikaa ja varasin punkkapaikan yhdeksi extrayoksi hintaan 1,5e per yo.
Kuten arvata saattoi, en tallakaan reissulla valttynyt mahapopoilta vaan jo ekana yona viidakossa pyorin sangyssa pahoinvoivana nukkumatta juuri lainkaan. Jain aamupaivaksi hostellille 'lepaamaan' muiden lahtiessa vesiputouksille. Kavin riippumattoon rennosti kirjani kanssa selalleen mutta muutaman minuutin paasta oli loysaily hylattava, silla sieluni itki nahdessani paikallisten ymparillani siivoavan, kokkaavan ja kantavan tavaroita paikasta toiseen minun vain maatessa kankaanpalasellani. Heitin kirjan nurkkaan, otin ratin kateeni ja aloin siivota muiden mukana. Iltapaivalla lahdin muiden mukana retkelle tutkimaan pimeita luolia uiden kynttilat kadessa, oli yksi hienoimmista kokemuksista ikina. Luolilla oli mukana paikallinen opas, joka sai minut tuntemaan oloni prinsessaksi. Jostain syysta aina, maasta, ajasta tai paikasta riippumatta, saan ryhmaretkilla erityiskohtelua oppailta/vetajilta. Ehkapa syyna on pieni koko, siniset silmat tai herkeamaton hymy, mene ja tieda. Tuntuu kuitenkin hyvalta, kun joku kohtelee kuin kukkaa kammenella niin laskuvarjohyppykurssilla, koskenlaskussa kuin vesiputouksia pitkin laskeutuessa. Esimerkiksi sain luolilla (vaikka olenkin hyva uimari) nauttia kynttilanvalosta ja luolien mystisesta tunnelmasta oppaan uidessa puolestani minun vain pitaen olkapaasta kiinni, hehh!
Luolareissun jalkeen napattiin ilmallataytetyt renkaat ymparille ja ajelehdettiin joen virtauksen mukana alajuoksulle. Matkalla takaisin hypittiin sillalta jokeen, pudotusta oli noin 10 metria. Loppuilta vierahtikin jalleen tanssien ja pelaillen (minun kohdallani myos vessassa juosten). Torstaina lahdin aamupaivalla muiden mukana kansallispuistoon, ensin patikoitiin vuorelle 450 askelmaa nakoalapaikalle ja kohta laskeuduttiin takaisin alas viskaamaan vaatteet veke ja pulahdettiin luonnon muovaamille altaille uimaan vesiputousten kohistessa vieressa. Laskettiin luonnon vesiliukumakia pitkin ja hypittiin kallioilta kirkkaaseen veteen, nautittiin kauniista ymparistosta ja taivaalla helottavasta auringosta. Iltapaivalla auttelin paikallisia toissaan siivoillen ja pumppaillen ilmaa renkaisiin mutta iltaa kohden olo hiukkasen laski ja kavin aikaisin vallyihin. Ruokahaluni oli ollut poissa jo kolmatta paivaa enka ollut syonyt juuri muuta kuin hedelmia, pari energiapatukkaa ja nuudelikeiton. Ei oikein maistunut mikaan ja tieto odottavista vatsakrampeista ja muista ikavista oireista jokaisen juoman tai ruoan jalkeen ei houkutellut laittamaan kurkusta alas mitaan. Opas kavi hakemassa minulle Champeyssa oloni aikana laheisesta kylasta kahdesti Maya-laaketeeta mutta en kokenut siitakaan olevan apua. Myos kaikki omat laakkeeni vain valahti hetkessa kehoni lapi imeytymatta lainkaan. Oloni oli torstai-iltana sen verran huono, etten kokenut olevani valmis viela perjantaina matkustamaan seuraavaan paikkaan 10 tuntia bussissa vuoristoteita, joten jain viela kuuntelemaan viidakon aania.
Semuc Champeyssa hostellin ymparistossa asui paikallisia ja paljon lapsia, jotka myivat suklaata turisteille. Vietin paivisin aikaa lasten kanssa ja lahjoitin heille osan vaatteistani seka muutamia tavaroita kuten hiuspantoja ja muumi-avaimenperia. Kavin myos vierailemassa heidan kotonaan, jossa asui ison perheen lisaksi lukuisia elaimia, paljon kissanpentuja, kanoja, kalkkunoita ja koiria. Talo oli pieni ja vaatimaton ja hellalla porisi aidin myytaviksi tarkoitetut suklaakeitokset. Jokaisen silmista paistoi elamanilo ja hymy hallitsi jokaista paivaa. Viimeisena iltana viidakossa (onneksi vasta silloin) opas kertoi minulle asuvansa itse teltassa, koska huoneissa voi olla mm. skorpioneja, kaarmeita ja tarantelloja, nice to know!
Lauantaina nousin aamulla autoon vaikka voin taas edellisena yona pahoin. Selvisin kuitenkin hienosti Antiguaan, jonne saavuttiin iltapaivalla klo. 17 aikoihin. Bussissa tutustuin australialaiseen mieheen, jonka kanssa paatettiin menna samaan hostelliin. Loydettiin mukava hostelli varustettuna Wifilla, lampimalla vedella suihkussa ja hyvalta sijainnilta 6,5e per yo sisaltyen runsas aamupala listalta tilattuna. Illalla lyottaydyin Israelilaisporukan mukana kaupungille tanssipaikkaa etsimaan mutta valitettavasti tama kaupunki on taynna vain discoja, pah. Katselin hetken paikallisten bilettamista yokerhon sykkeessa tutustuen yhteen paikalliseen kaveriporukkaan mutta kohta lahdin jo hostellille unille. Discot ovat tasmalleen samanlaisia joka paikassa ympari maailman, samat aivan liian kovalla soivat biisit taustalla, viina virtaa ja elostelu kukoistaa, -en innostu en.
Tanaan herattiin aussimiehen kanssa aikaisin, syotiin aamupala ja lahdettiin tutustumaan paremmin asuttamaamme kaupunkiin (lahdettiin hostellilta pois osin myos siksi, koska vesiputket olivat posahtaneet enka voinut kayttaa nykyista toista kotiani toilettia). Antigua on vallan ihastuttava koloniallinen pikkukaupunki ja mukulakatuja kavellessa tuntee olevansa kuin euroopassa. Loytyy paljon houkuttelevia ravintoloita ja herttaisia kahviloita, kaupungin tunnelma on hyvinkin romanttinen. 1770-luvulle asti se toimi Guatemalan paakaupunkina kunnes maanjaristys tuhosi sen miltei kokonaan ja paatettiin vaihtaa paakaupunki Guatemala Cityyn, 50 kilometrin paahan. Aussimiekkonen Bobby on aivan alyttoman hauska, hanen seurassaan saa nauraa vedet silmissa herkeamatta!
Bakteeri jyllaa elimistossani edelleen mutta pahoinvointi on ainakin toistaiseksi kaikonnut, joten pitkasta aikaa olen pystynyt syomaan ja juomaan. Olen kuitenkin virkea ja energinen, joten niin kauan kuin huussi on suht lahella kaytettavissa, ei minulla ole hatapaivaa! Kuulostelen tilannetta ja kavasen kokeissa joku paiva jos ei ruoansulatusjarjestelmani ala normalisoitua. No worries buddies!
Lykkya alkavaan viikkoon kuomasein,
Emmy
Floresista matkani eteni etelaan, Semuc Champeyn luonnonpuistoon ja jalleen yhteen Unescoon maailmanperintokohteeseen. Majoituin keskella viidakkoa kuunnellen vieressa virtaavan joen kuohuntaa, ihaillen lukuisia tulikarpasia iltaisin ja nauttien seesteisesta elamanrytmista. Hostellin henkilokunta oli aivan loistava, kaikki puhuivat aidinkielenaan Mayaa mutta turistien kanssa espanjaa ja englantia. Vietin oppaan kanssa paljon aikaa, uitiin joessa tahtitaivaan alla, pelailtiin seurapeleja ja opiskeltiin espanjaa. Hostellissa tyoskenteleva autonkuljettaja oli erinomainen tanssija, joten hanen kanssaan aika kului latinalaisten tanssien rytmeista nauttien. Jo ekana iltana paatin jaada viidakkoon suunniteltua pidemmaksi aikaa ja varasin punkkapaikan yhdeksi extrayoksi hintaan 1,5e per yo.
Kuten arvata saattoi, en tallakaan reissulla valttynyt mahapopoilta vaan jo ekana yona viidakossa pyorin sangyssa pahoinvoivana nukkumatta juuri lainkaan. Jain aamupaivaksi hostellille 'lepaamaan' muiden lahtiessa vesiputouksille. Kavin riippumattoon rennosti kirjani kanssa selalleen mutta muutaman minuutin paasta oli loysaily hylattava, silla sieluni itki nahdessani paikallisten ymparillani siivoavan, kokkaavan ja kantavan tavaroita paikasta toiseen minun vain maatessa kankaanpalasellani. Heitin kirjan nurkkaan, otin ratin kateeni ja aloin siivota muiden mukana. Iltapaivalla lahdin muiden mukana retkelle tutkimaan pimeita luolia uiden kynttilat kadessa, oli yksi hienoimmista kokemuksista ikina. Luolilla oli mukana paikallinen opas, joka sai minut tuntemaan oloni prinsessaksi. Jostain syysta aina, maasta, ajasta tai paikasta riippumatta, saan ryhmaretkilla erityiskohtelua oppailta/vetajilta. Ehkapa syyna on pieni koko, siniset silmat tai herkeamaton hymy, mene ja tieda. Tuntuu kuitenkin hyvalta, kun joku kohtelee kuin kukkaa kammenella niin laskuvarjohyppykurssilla, koskenlaskussa kuin vesiputouksia pitkin laskeutuessa. Esimerkiksi sain luolilla (vaikka olenkin hyva uimari) nauttia kynttilanvalosta ja luolien mystisesta tunnelmasta oppaan uidessa puolestani minun vain pitaen olkapaasta kiinni, hehh!
Luolareissun jalkeen napattiin ilmallataytetyt renkaat ymparille ja ajelehdettiin joen virtauksen mukana alajuoksulle. Matkalla takaisin hypittiin sillalta jokeen, pudotusta oli noin 10 metria. Loppuilta vierahtikin jalleen tanssien ja pelaillen (minun kohdallani myos vessassa juosten). Torstaina lahdin aamupaivalla muiden mukana kansallispuistoon, ensin patikoitiin vuorelle 450 askelmaa nakoalapaikalle ja kohta laskeuduttiin takaisin alas viskaamaan vaatteet veke ja pulahdettiin luonnon muovaamille altaille uimaan vesiputousten kohistessa vieressa. Laskettiin luonnon vesiliukumakia pitkin ja hypittiin kallioilta kirkkaaseen veteen, nautittiin kauniista ymparistosta ja taivaalla helottavasta auringosta. Iltapaivalla auttelin paikallisia toissaan siivoillen ja pumppaillen ilmaa renkaisiin mutta iltaa kohden olo hiukkasen laski ja kavin aikaisin vallyihin. Ruokahaluni oli ollut poissa jo kolmatta paivaa enka ollut syonyt juuri muuta kuin hedelmia, pari energiapatukkaa ja nuudelikeiton. Ei oikein maistunut mikaan ja tieto odottavista vatsakrampeista ja muista ikavista oireista jokaisen juoman tai ruoan jalkeen ei houkutellut laittamaan kurkusta alas mitaan. Opas kavi hakemassa minulle Champeyssa oloni aikana laheisesta kylasta kahdesti Maya-laaketeeta mutta en kokenut siitakaan olevan apua. Myos kaikki omat laakkeeni vain valahti hetkessa kehoni lapi imeytymatta lainkaan. Oloni oli torstai-iltana sen verran huono, etten kokenut olevani valmis viela perjantaina matkustamaan seuraavaan paikkaan 10 tuntia bussissa vuoristoteita, joten jain viela kuuntelemaan viidakon aania.
Semuc Champeyssa hostellin ymparistossa asui paikallisia ja paljon lapsia, jotka myivat suklaata turisteille. Vietin paivisin aikaa lasten kanssa ja lahjoitin heille osan vaatteistani seka muutamia tavaroita kuten hiuspantoja ja muumi-avaimenperia. Kavin myos vierailemassa heidan kotonaan, jossa asui ison perheen lisaksi lukuisia elaimia, paljon kissanpentuja, kanoja, kalkkunoita ja koiria. Talo oli pieni ja vaatimaton ja hellalla porisi aidin myytaviksi tarkoitetut suklaakeitokset. Jokaisen silmista paistoi elamanilo ja hymy hallitsi jokaista paivaa. Viimeisena iltana viidakossa (onneksi vasta silloin) opas kertoi minulle asuvansa itse teltassa, koska huoneissa voi olla mm. skorpioneja, kaarmeita ja tarantelloja, nice to know!
Lauantaina nousin aamulla autoon vaikka voin taas edellisena yona pahoin. Selvisin kuitenkin hienosti Antiguaan, jonne saavuttiin iltapaivalla klo. 17 aikoihin. Bussissa tutustuin australialaiseen mieheen, jonka kanssa paatettiin menna samaan hostelliin. Loydettiin mukava hostelli varustettuna Wifilla, lampimalla vedella suihkussa ja hyvalta sijainnilta 6,5e per yo sisaltyen runsas aamupala listalta tilattuna. Illalla lyottaydyin Israelilaisporukan mukana kaupungille tanssipaikkaa etsimaan mutta valitettavasti tama kaupunki on taynna vain discoja, pah. Katselin hetken paikallisten bilettamista yokerhon sykkeessa tutustuen yhteen paikalliseen kaveriporukkaan mutta kohta lahdin jo hostellille unille. Discot ovat tasmalleen samanlaisia joka paikassa ympari maailman, samat aivan liian kovalla soivat biisit taustalla, viina virtaa ja elostelu kukoistaa, -en innostu en.
Tanaan herattiin aussimiehen kanssa aikaisin, syotiin aamupala ja lahdettiin tutustumaan paremmin asuttamaamme kaupunkiin (lahdettiin hostellilta pois osin myos siksi, koska vesiputket olivat posahtaneet enka voinut kayttaa nykyista toista kotiani toilettia). Antigua on vallan ihastuttava koloniallinen pikkukaupunki ja mukulakatuja kavellessa tuntee olevansa kuin euroopassa. Loytyy paljon houkuttelevia ravintoloita ja herttaisia kahviloita, kaupungin tunnelma on hyvinkin romanttinen. 1770-luvulle asti se toimi Guatemalan paakaupunkina kunnes maanjaristys tuhosi sen miltei kokonaan ja paatettiin vaihtaa paakaupunki Guatemala Cityyn, 50 kilometrin paahan. Aussimiekkonen Bobby on aivan alyttoman hauska, hanen seurassaan saa nauraa vedet silmissa herkeamatta!
Bakteeri jyllaa elimistossani edelleen mutta pahoinvointi on ainakin toistaiseksi kaikonnut, joten pitkasta aikaa olen pystynyt syomaan ja juomaan. Olen kuitenkin virkea ja energinen, joten niin kauan kuin huussi on suht lahella kaytettavissa, ei minulla ole hatapaivaa! Kuulostelen tilannetta ja kavasen kokeissa joku paiva jos ei ruoansulatusjarjestelmani ala normalisoitua. No worries buddies!
Lykkya alkavaan viikkoon kuomasein,
Emmy
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Maya-raunioita¡
Terveiset Guatemalasta¡
Ensimmaiset rajanylitykset takana, en onneksi kohdannut problemia. Vaikka en kovin Playa Del Carmeniin tykastynytkaan, harmitti sielta silti kaikota juuri, kun paasin kivasti sisaan paikallisiin tanssipiireihin ja sain kutsuja heidan tanssikouluihin, salsajuhliin ja -matkoille. Perjantaina kavinkin yhdella bachata-tunnilla paikallisten tanssijoiden kanssa, jonka jalkeen jaatiin studiolle viela pistamaan jalalla koreasti ja myohemmin suunnattiin porukalla paikallisten suosimaan salsa-yokerhoon. Oli tosi upea paikka, paikalla oli esiintymassa kaksi livebandia, jotka vaihtoivat esiintymisvuoroa tunnin valein; salsa soi siis taukoamatta¡ Sain tanssia jalkani kipeiksi tanssigurujen parina, vitsit etta oli kivaa¡¡ Saan latinalaisten paritanssien tanssimisesta samanlaisia fiiliksia kuin rakastumisesta, edellinen mahtava tanssi-ilta tupsahtelee seuraavina paivina mieleeni jatkuvasti kuin uusi ihastus, astelen hymy korvissa pitkin katuja ja maailma nayttaa vaaleanpunaiselta.
Lauantaina nukuin pitkaan ja lahdin rannalle lepuuttamaan kipeita koipiani. Yritin vain maata hiekalla ja antaa auringon kasvattaa ihoni syopariskia mutta eihan siita mitaan tullut, levoton sieluni kaipaa toimintaa¡ Sita sain hetkeksi katsoessani taivaalle ja huomatessani armeijan lentokoneiden lentavan muodostelmassa kuin elokuvissa ikaan. Vedessa viihdyin paremmin ja siella vietinkin aikaa leikkien isojen aaltojen kanssa. Illemmalla pakkasin rinkkani ja lahdin etsimaan ruokapaikkaa turistikadulta. Selassa matkaava rinkkani aiheutti mielenkiintoisen ilmion ravintoloiden sisaanheittajissa ja katumyyjissa, yhta-akkia kukaan ei enaa sanonutkaan minulle mitaan eika yrittanyt saada putiikkiinsa ostoksille. Painvastoin, kun kysyin yhdesta ravintolasta langatonta Internet-verkkoa, kaskivat menna Internet-kahvilaan kulman taakse¡ Taidan alkaa kulkemaan useammin rinkan kera. Lopulta menin sivukujalle pieneen katukeittioon tacoille. Paatokseni ilmeni kohta vallan mainioksi, silla vaikka ravintolassa ei ollut Wifia, sain kayttaa omistajan kodin Wifia, tama kun sattui asumaan ravintolansa ylakerrassa. Lisaksi samainen henkilo tarjosi minulle jalkiruoan ilmaiseksi ja istui poytaseurakseni kosimaan, johon vastasin valitetavasti olevani juuri lahdossa pois maasta mutta lupasin ottaa yhteytta jos viela palaan Playalle;)
Bussi lahti kohti Chetumalia klo. 00.25. Onneksi kyydissa ei ollut paljoa populaa ja sain uinua kahdella penkilla koko matkan. Aamulla vaihdoin Chetumalissa bussia ja lahdettiin ajelemaan Belizeen. Kyydissa oli minun lisakseni australialainen pariskunta ja englantilainen poika, joiden kanssa hopotellessa matka eteni rattoisasti. Belize naytti tosi mielenkiintoiselta maalta, sinne varmasti viela joskus matkaan¡ Se on aikoinaan ollut englannin siirtomaa, joten siella puhutaan paasiassa englantia. Vaesto on tullut suurimmaksi osaksi Karibialta eli suurinosa on mustia rastafareja. Pysahdyttiin Belize Cityssa, jossa aikani kuluksi jutustelin paikallisen oppaan kanssa. Mies oli kovin ihmeissaan kertoessani etten polta pilvea enka edes tupakoi¡
Iltapaivalla paastiin vihdoin perille. Nyt majailen Guatemalassa pienella saarella nimelta Flores, keskella jattisuurta jarvea. Bussin pysahdyttya ja heitettyani romppeeni hostelliin lahdin ihailemaan kaunista ymparistoa. Hetken aikaa kaveltyani satamassa taakseni ilmestyi mies, joka tarrautui kasivarteeni kiinni. Kello oli siis noin 17 iltapaivalla ja ymparilla oli ihmisia¡ En tieda mita tyyppi halusi mutta toistelin vain no no no ja yritin pyristella otteesta irti mutta mies takertui tiukemmin ja tuli koko ajan lahemmaksi. Onneksi ohikulkevan autonkuljettaja naki tilanteen ja painoi torvea, jolloin mies irroitti otteensa minusta. Lahdin heti kavelemaan pois mutta jonkun aikaa kaveltyani tajusin saman miehen seuraavan minua. Pakenin yhteen kauppaan ja huomasin miehen jaavan kaupan ulkopuolelle odottamaan. Kerroin asiasta kaupan myyjille, jotka soittivat paikalle poliisit. Mies ulkona hoksasi virkavallan olevan tulossa ja katosi. Taytyy myontaa, etta vahan kuumotti mutta onneksi mitaan pahempaa ei sattunut. Tervetuloa Guatemalaan¡
Illalla buukkasin maanantaille reissun Tikaliin Maya-raunioita tutkimaan. Lahto oli jo klo. 4.30 aamuyolla, joten paasimme muiden turistien kanssa ihailemaan sademetsan siimeksesta avautuvia korkeita temppeleita aamuauringon noustessa. Vaelsimme Unescon kansallispuistossa 6 tuntia, kiipesimme tuhansia vuosia vanhoille Maya-temppeleille ja kuuntelimme oppaan tarinoita Maya-kulttuurista. Fiksuja ihmisia ne intiaanit ovat olleet¡ Joka ikisen kivipatsaan ja temppelin sijainti on tarkkaan suunniteltu ja laskelmoitu, silla niiden ja auringon avulla on laskettu paivat, viikot, kuukaudet ja vuodenajat. Lisaksi kaikuja ja erilaisia aania hyvaksikayttaen on maaritelty mm. sijanteja. Kivipaaleihin on kirjoitettu asioita muistiin ja niita on varitetty eri merkityksin, varit punainen, sininen, keltainen on saatu puista. Temppeleissa on asuttu ja harjoitettu erilaisia rituaaleja, kuten elain- ja ihmisuhrimenoja. Tikal on kokonainen muinainen Maya-valtakunta, jossa on asunut kymmenia tuhansia intiaaneja eika kukaan tieda, miksi se aikoinaan hylattiin. Rauniokaupungissa paasin myos tekemaan tuttavuutta paikallisen elaimiston kanssa, silmiini osui mm. Nokkakarhuja, Villikauriita, Tarantelloja, Hepokatteja, Hamahakkiapinoita ja kuulin Molyapinoiden naurua puiden lehvastossa. Jututin myos puiston ulkoalueiden hoitajaa, guatemalalaista papparaista, joka tuli kovin onnelliseksi keskustelustamme. Kuulemma turistit eivat normaalisti edes tervehdi ja han niin mielellaan vaihtaisi ihmisten kanssa sanasen silloin talloin :/
Matkaan lahtiessani kuvittelin olevani hyvin valmistautunut kaikkeen mutta tajusin perjantaina unohtaneeni yhden melko tarkean jutun. Olen matkustellut paljon mutta hyvin harvoin joutunut vaihtamaan rahaa, yleensa olen nostanut suoraan automaatista paikallista valuuttaa. Perjantaina kuitenkin jouduin rahanvaihtohommiin Mexicossa ja iskin rahani katuvaihtokojun tiskiin. Henkilo lasin toisella puolella kirjoitti numeron taskulaskimeen ja naytti lukemaa minulle. Ohikulkevan hetken ajan meinasin alkaa tinkia kurssia paremmaksi itselleni mutta sitten tajusin, ettei minulla ole harmainta hajuakaan pitkaako lukemaa hilata ylos vai alas ja kuinka paljon¡ Taytynee konsultoida rakasta pankissa tyoskentelevaa siskoa asiasta, heh¡ Voin rehellisesti myontaa etten ole ekonomi eika totta puhuen kauppatieteet edes kovin paljon mielenkiintoani herata. Mita enemman maailmaa kierran, ihmisiin tutustun ja opin elamasta sita varmemmaksi tulen siita, etta raha aiheuttaa ihmisille enemman mielipahaa kuin onnellisuutta. Tiedan monta muuta tarkeampaa asiaa mita tavoitella elamassa kuin kuin mahdollisimman suuri lukema pankkitililla.
Huomenna matka taas jatkuu, aamulla on kimpsut ja kampsut oltava kasassa klo. 8.00. On taas vahan haikea fiilis, kun ehdin jo tutustua taalla mukaviin tyyppeihin ja mielellani viettaisin heidan kanssaan enemman aikaa. Rinkka painaa talla hetkella aivan liikaa, hyva kun jaksan sen selkaani nostaa. Tavoitteenani onkin nyt loytaa vahaosaisia paikallisia ja lahjoittaa heille osa vaatteistani ja tavaroistani.
Mukavaa viikkoa kaikille¡ Toivottavasti vieraskielisten lukijoiden kaannosohjelmat toimivat hyvin :)
Take care,
Emmi
Ensimmaiset rajanylitykset takana, en onneksi kohdannut problemia. Vaikka en kovin Playa Del Carmeniin tykastynytkaan, harmitti sielta silti kaikota juuri, kun paasin kivasti sisaan paikallisiin tanssipiireihin ja sain kutsuja heidan tanssikouluihin, salsajuhliin ja -matkoille. Perjantaina kavinkin yhdella bachata-tunnilla paikallisten tanssijoiden kanssa, jonka jalkeen jaatiin studiolle viela pistamaan jalalla koreasti ja myohemmin suunnattiin porukalla paikallisten suosimaan salsa-yokerhoon. Oli tosi upea paikka, paikalla oli esiintymassa kaksi livebandia, jotka vaihtoivat esiintymisvuoroa tunnin valein; salsa soi siis taukoamatta¡ Sain tanssia jalkani kipeiksi tanssigurujen parina, vitsit etta oli kivaa¡¡ Saan latinalaisten paritanssien tanssimisesta samanlaisia fiiliksia kuin rakastumisesta, edellinen mahtava tanssi-ilta tupsahtelee seuraavina paivina mieleeni jatkuvasti kuin uusi ihastus, astelen hymy korvissa pitkin katuja ja maailma nayttaa vaaleanpunaiselta.
Lauantaina nukuin pitkaan ja lahdin rannalle lepuuttamaan kipeita koipiani. Yritin vain maata hiekalla ja antaa auringon kasvattaa ihoni syopariskia mutta eihan siita mitaan tullut, levoton sieluni kaipaa toimintaa¡ Sita sain hetkeksi katsoessani taivaalle ja huomatessani armeijan lentokoneiden lentavan muodostelmassa kuin elokuvissa ikaan. Vedessa viihdyin paremmin ja siella vietinkin aikaa leikkien isojen aaltojen kanssa. Illemmalla pakkasin rinkkani ja lahdin etsimaan ruokapaikkaa turistikadulta. Selassa matkaava rinkkani aiheutti mielenkiintoisen ilmion ravintoloiden sisaanheittajissa ja katumyyjissa, yhta-akkia kukaan ei enaa sanonutkaan minulle mitaan eika yrittanyt saada putiikkiinsa ostoksille. Painvastoin, kun kysyin yhdesta ravintolasta langatonta Internet-verkkoa, kaskivat menna Internet-kahvilaan kulman taakse¡ Taidan alkaa kulkemaan useammin rinkan kera. Lopulta menin sivukujalle pieneen katukeittioon tacoille. Paatokseni ilmeni kohta vallan mainioksi, silla vaikka ravintolassa ei ollut Wifia, sain kayttaa omistajan kodin Wifia, tama kun sattui asumaan ravintolansa ylakerrassa. Lisaksi samainen henkilo tarjosi minulle jalkiruoan ilmaiseksi ja istui poytaseurakseni kosimaan, johon vastasin valitetavasti olevani juuri lahdossa pois maasta mutta lupasin ottaa yhteytta jos viela palaan Playalle;)
Bussi lahti kohti Chetumalia klo. 00.25. Onneksi kyydissa ei ollut paljoa populaa ja sain uinua kahdella penkilla koko matkan. Aamulla vaihdoin Chetumalissa bussia ja lahdettiin ajelemaan Belizeen. Kyydissa oli minun lisakseni australialainen pariskunta ja englantilainen poika, joiden kanssa hopotellessa matka eteni rattoisasti. Belize naytti tosi mielenkiintoiselta maalta, sinne varmasti viela joskus matkaan¡ Se on aikoinaan ollut englannin siirtomaa, joten siella puhutaan paasiassa englantia. Vaesto on tullut suurimmaksi osaksi Karibialta eli suurinosa on mustia rastafareja. Pysahdyttiin Belize Cityssa, jossa aikani kuluksi jutustelin paikallisen oppaan kanssa. Mies oli kovin ihmeissaan kertoessani etten polta pilvea enka edes tupakoi¡
Iltapaivalla paastiin vihdoin perille. Nyt majailen Guatemalassa pienella saarella nimelta Flores, keskella jattisuurta jarvea. Bussin pysahdyttya ja heitettyani romppeeni hostelliin lahdin ihailemaan kaunista ymparistoa. Hetken aikaa kaveltyani satamassa taakseni ilmestyi mies, joka tarrautui kasivarteeni kiinni. Kello oli siis noin 17 iltapaivalla ja ymparilla oli ihmisia¡ En tieda mita tyyppi halusi mutta toistelin vain no no no ja yritin pyristella otteesta irti mutta mies takertui tiukemmin ja tuli koko ajan lahemmaksi. Onneksi ohikulkevan autonkuljettaja naki tilanteen ja painoi torvea, jolloin mies irroitti otteensa minusta. Lahdin heti kavelemaan pois mutta jonkun aikaa kaveltyani tajusin saman miehen seuraavan minua. Pakenin yhteen kauppaan ja huomasin miehen jaavan kaupan ulkopuolelle odottamaan. Kerroin asiasta kaupan myyjille, jotka soittivat paikalle poliisit. Mies ulkona hoksasi virkavallan olevan tulossa ja katosi. Taytyy myontaa, etta vahan kuumotti mutta onneksi mitaan pahempaa ei sattunut. Tervetuloa Guatemalaan¡
Illalla buukkasin maanantaille reissun Tikaliin Maya-raunioita tutkimaan. Lahto oli jo klo. 4.30 aamuyolla, joten paasimme muiden turistien kanssa ihailemaan sademetsan siimeksesta avautuvia korkeita temppeleita aamuauringon noustessa. Vaelsimme Unescon kansallispuistossa 6 tuntia, kiipesimme tuhansia vuosia vanhoille Maya-temppeleille ja kuuntelimme oppaan tarinoita Maya-kulttuurista. Fiksuja ihmisia ne intiaanit ovat olleet¡ Joka ikisen kivipatsaan ja temppelin sijainti on tarkkaan suunniteltu ja laskelmoitu, silla niiden ja auringon avulla on laskettu paivat, viikot, kuukaudet ja vuodenajat. Lisaksi kaikuja ja erilaisia aania hyvaksikayttaen on maaritelty mm. sijanteja. Kivipaaleihin on kirjoitettu asioita muistiin ja niita on varitetty eri merkityksin, varit punainen, sininen, keltainen on saatu puista. Temppeleissa on asuttu ja harjoitettu erilaisia rituaaleja, kuten elain- ja ihmisuhrimenoja. Tikal on kokonainen muinainen Maya-valtakunta, jossa on asunut kymmenia tuhansia intiaaneja eika kukaan tieda, miksi se aikoinaan hylattiin. Rauniokaupungissa paasin myos tekemaan tuttavuutta paikallisen elaimiston kanssa, silmiini osui mm. Nokkakarhuja, Villikauriita, Tarantelloja, Hepokatteja, Hamahakkiapinoita ja kuulin Molyapinoiden naurua puiden lehvastossa. Jututin myos puiston ulkoalueiden hoitajaa, guatemalalaista papparaista, joka tuli kovin onnelliseksi keskustelustamme. Kuulemma turistit eivat normaalisti edes tervehdi ja han niin mielellaan vaihtaisi ihmisten kanssa sanasen silloin talloin :/
Matkaan lahtiessani kuvittelin olevani hyvin valmistautunut kaikkeen mutta tajusin perjantaina unohtaneeni yhden melko tarkean jutun. Olen matkustellut paljon mutta hyvin harvoin joutunut vaihtamaan rahaa, yleensa olen nostanut suoraan automaatista paikallista valuuttaa. Perjantaina kuitenkin jouduin rahanvaihtohommiin Mexicossa ja iskin rahani katuvaihtokojun tiskiin. Henkilo lasin toisella puolella kirjoitti numeron taskulaskimeen ja naytti lukemaa minulle. Ohikulkevan hetken ajan meinasin alkaa tinkia kurssia paremmaksi itselleni mutta sitten tajusin, ettei minulla ole harmainta hajuakaan pitkaako lukemaa hilata ylos vai alas ja kuinka paljon¡ Taytynee konsultoida rakasta pankissa tyoskentelevaa siskoa asiasta, heh¡ Voin rehellisesti myontaa etten ole ekonomi eika totta puhuen kauppatieteet edes kovin paljon mielenkiintoani herata. Mita enemman maailmaa kierran, ihmisiin tutustun ja opin elamasta sita varmemmaksi tulen siita, etta raha aiheuttaa ihmisille enemman mielipahaa kuin onnellisuutta. Tiedan monta muuta tarkeampaa asiaa mita tavoitella elamassa kuin kuin mahdollisimman suuri lukema pankkitililla.
Huomenna matka taas jatkuu, aamulla on kimpsut ja kampsut oltava kasassa klo. 8.00. On taas vahan haikea fiilis, kun ehdin jo tutustua taalla mukaviin tyyppeihin ja mielellani viettaisin heidan kanssaan enemman aikaa. Rinkka painaa talla hetkella aivan liikaa, hyva kun jaksan sen selkaani nostaa. Tavoitteenani onkin nyt loytaa vahaosaisia paikallisia ja lahjoittaa heille osa vaatteistani ja tavaroistani.
Mukavaa viikkoa kaikille¡ Toivottavasti vieraskielisten lukijoiden kaannosohjelmat toimivat hyvin :)
Take care,
Emmi
torstai 6. kesäkuuta 2013
New place New people New life
Heippa muruset!
Pitka oli matka kauas mutta onneks maaranpaa ei ole tarkein, matkustaminen on mahtavaa! Oli melkoisen siisti tunne koneen noustessa Helsingista 2.6.2013, tiesi mita jattaa taakseen mutta tulevaisuus nakyi mielessa vain tuntemattomana. Syksysta asti olin lahtopaivaa valmistellut mutta silti se iskeytyi kasilleni yllattaen ja liian pian. Enpa olisi ikina uskonut, miten paljon energiaa ja aikaa kuluu, etta saa asiat Suomessa sille tolalle, etta voi lahtea kotimaasta kourassa vain menolippu. Onneks olin kuitenkin kaukaa viisas ja laitoin kotini jakoon jo helmikuun puolessa valissa eika tarvinnut loppuajasta enaa murehtia muuttohommia.
Ostin Internetista lennon eraana tammikuun kylmana, pimeana pakkaspaivana Helsingista Kanadaan, koska satuin loytamaan halvan tiketin Torontoon. Lipun ostettuani mietin mita Torontossa tekisin ja suunnittelin menevani vapaaehtoistoihin Suomi-kotiin. Ehdin jo asiaa alustavasti kysella mutta kevaan mittaan mieleni kuitenkin muuttui ja halusinkin suoraan Latinalaiseen Amerikkaan, jonne alunperin ajattelin menevani vasta nahtyani Kanadan ja USAn. Kuten kuomani tietavat, matkasuunnitelmani muuttuivat pitkan talven aikana vahintaan viikon valein ja projektini varrelle sattui jos jonkinlaisia sudenkuoppia ja ruusupensaita. Lopulta noin kuukausi ennen lahtoani vihdoin osasin tehda paatoksen ja ostin jatkolentolipun Torontosta Mexicoon, Cancuniin. Lahdettyani Helsingista vaihdoin konetta siis Islannissa, Kanadassa ja USA:ssa.
Paastyani Kanadaan, nappasin hihnalta rinkan selkaani ja marssin seuraavan lentoyhtion tiskille check-iniin. Olin aluksi oikein mielissani huomatessani, ettei tiskilla ole jonoja lainkaan mutta syykin selvisi hetken paasta: kaikki Unitedin lennot oli peruttu saaolosuhteiden vuoksi. Tiskin takana seisova ystavallinen nainen alkoi selvittaa vaihtoehtoisia lentoja Cancuniin ja noin puolen tunnin paasta aloinkin rakentaa itselleni punkkaa Toronton lentokentalle uudet boarding passit plakkarissa. Sidoin rinkan reitta myoten toiseen jalkaan kiinni, Dakinen repun toiseen kateen, veskan otin syliini ja eikun lappu silmille, tulpat korviin ja vaaka-asentoon tuoleille. Aamulla herasin kanadalaiseen auringonnousuun, siistiydyin ja tallustin tulliin. Tiedatteko mista tykkaan hulluna kanadalaisissa ja usalaisissa? Molempien kansojen suupielet ovat kasvaneet kohti korvia, kaikki hymyilee jatkuvasti ja kayttaytyy vallan hurmaavasti. Miten paljon hienommin voi paiva alkaa kuin tullimies katsoo silmiin ja sanoo klo. 6:00 aamulla: Good Morning Sunshine!
Viimeinen koneenvaihto oli Houstonissa, jonne edellisen koneen piti saapua 10:45 ja seuraavan lennon boarding time oli jo 10:43! Kanadassa kysasin ohimennen onko minun edes mahdollista ehtia ja sain vastaukseksi: "Kylla sina ehdit, mina luotan sinuun." Kyllapa helpotti! Onneksi kuitenkin edellinen kone oli yli puoli tuntia etuajassa ja jai oikein luppoaikaa, joten kavimpa sitten nayttamassa tyhmyyteni lentokentan kahvilassa. Ostin hedelmasalaatin koneeseen lounaaksi ja katsoin hinnan pohjasta: 3,75 $. Kassalla myyjapoika vaati kuitenkin ostoksesta yli nelja dollaria ja aloin sitten inttaa vastaan ja osoittelin hintalappua pohjassa. Onneksi minulla ei ole tapana punastua vaikka nyt olisi ollut siihen aihetta, poika kovin tyynesti vain totesi lapun hintaan lisattavan viela verot, palvelumaksut yms... Oi maahanvajoamisen jalo taito, missa olet kun sinua tarvitsen.
Viimeinen lentoni oli siis peruutusten takia Houston-Cancun eika Newark-Cancun alkuperaisen suunnitelman mukaan. Onni oli onnettomuudessa mukana, koska kuulin myohemmin Newarkin lentokentan olevan aivan kamala, eika siella kannata yota viettaa. Asiasta minulle kertoi matkani ensimmainen uusi tuttavuuteni Tyler Kaliforniasta, joka istahti koneessa viereeni ja piti seuraa koko lennon ajan. Tyler on ambulanssinkuljettaja/palomies (kappas!) ja meilla oli niin hauskaa yhdessa koko lennon ajan, ettei muistettu edes huussissa kayda, joten ensimmaisena koneen laskeuduttua juostiin kilpaa jalat ristissa kentalta toilettia etsimaan.
Olin varannut etukateen Mexicon Playa Del Carmenista kielikouluun opiskelupaikan, perhemajoituksen viikoksi seka lentokentalta noudon. Suureksi hammastyksekseni kentalla oli kuin olikin kuljettaja minua nimeni kera vastassa ja kohta oltiinkin jo matkalla Playalle, joka sijaitsee noin 70 kilometrin paassa Cancunista. 36 tunnin matkustamisen jalkeen paasin turvallisesti ensimmaiseen majapaikkaani suihkuun ja vaatteiden vaihtoon. Majoitus on oikein passeli, mulla on oma huone ja kylppari, kalterit ikkunoissa ja pyoriva tuuletin katossa. Taloudessa asuu lisakseni 50-vuotias aiti ja 14-vuotias poika, tosi mukavia ihmisia ovat molemmat eivatka onneksi puhu englantia kumpainenkaan, joten on pakko selviytya hablaamalla espanjaa. Majoitukseen kuuluu aamupala, jonka saan mukaan kouluun kun en mielellani aamuisin juo kuin pari kuppia kahvia ja paivallinen. "Aiti" loihtii uskomattoman hyvia mexicolaisia ruokia: tacoja, friteerattuja munakoisoja, papuja, riisia, pastaa, sieni- ja pinaattikastikkeita, kasviksia, hedelmia, salaatteja jne jne. Kelepaa! Tosin en ole viela tahan ikaan mennessa loytanyt ruokaa, josta en pitaisi ;)
Maanantaina asetuin ensin taloksi ja jutustelin perheen ja kylailemassa olevan naaurin tadin kanssa. Myohemmin naapurin tati naytti minulle autolla mista loydan paikallisen salsapaikan ja heitti minut Internet-kahvilaan voidakseni ilmoittaa Suomeen paasseeni perille. Illalla tepastelin kahvilasta salsan pyorteisiin ja myohemmin juoksin vesisateessa kotiin unille. Majapaikastani on 20 minuutin kavelymatka kielikoululle, hyvaa hyotyliikuntaa siis! Tosin keskiviikkoaamuna oli niin hullu vesisade ja ukonilma aamulla, etta piti kysya porttivahdilta ennen kouluunlahtoa onko ulkona edes turvallista kavella ja eihan tama ole hurrikaani. Valitettavasti vahdilla oli suu niin taynna burrittoja ettei kyennyt puhumaan vaan tyytyi nyokkailemaan ja puistamaan paataan kysymyksilleni. Lahdin kavelemaan sateenvarjon kanssa koululle pain mutta viiden minuutin paasta olin jo lapimarka varjosta huolimatta ja pelkasin salaman iskevan sateenvarjooni, joten nappasin kadulta taksin ja istuin nahkapenkilla koululle saakka kuin rikas lansimaalainen ikaan! Kylla havetti.
Tiistaina koulun jalkeen kavin lounaalla parin espanjanopettajan kanssa. He nayttivat minulle kaupunkia ja kertoivat vinkkeja minne matkustaa ja miten. Lisaksi toinen opettajista tuntee sveitsilaisen miehen, jolla on hostelli ja kielikoulu seka taalla Playalla etta Guatemalassa Floresissa. Kuin ihmeen kaupalla samainen sveitsilainen mies istui kohta samassa kahvilassa meidan kanssa ja menin oitis juttusille. Mies toivotti minut tervetulleeksi hostelliinsa Floresiin edulliseen hintaan ja antoi minulle sahkopostiosoitteensa. Tulevana viikonloppuna matkani jatkuu siis etelaan, kohti Guatemalaa ja Maya-kaupunkien raunioita! Tiistaina illalla kavasin taas ennen nukkumaanmenoa tanssimassa salsaa ja bachataa, voi tanssiniloa:)
Kielikoulussa mun kanssa samassa ryhmassa opiskelee aivan huippu brasilialais-yhdysvaltalainen tytto ja englantilainen tytto. Opettaja on mua vuoden nuorempi mexicolaistytto, alyttoman kiva ja ammattitaitoinen. Opetusta on ma-pe klo. 8:30-13:00, valissa puolen tunnin tauko. Englannin- ja espanjankielentaidot taalla ollessa ainakin kehittyy, en viela kertaakaan ole kuullut missaan sanaakaan suomenkielta. Lahtoaamuna latasin iSufflen tayteen suomalaista musiikkia mutta lentokoneessa pahaksi onnekseni huomasin, ettei lataus ollut onnistunut ja soitin on tyhja! Harmittaa ihan hulluna, en nyt tieda mista ja miten saan musiikkia kuunneltavakseni. Ideoita?
Keskiviikkona koulun jalkeen kaytiin opiskeluporukalla lounaalla ja maksun jalkeen lahdin turistialueelle kavelylle. Yhtakkia kuulin jonkun huutavan mun nimea, kaannyin ja huomasin lentokoneesta tutun Tylerin vilkuttavan mulle Starbucksista!! USAlainen palomies oli tullut shoppailemaan Playalle perheensa kanssa ja he kutsuivat minut seuraansa. Pyorittiin keskustassa ja kaytiin porukalla Internet-kahvilassa leikkimassa iPhoneilla. Myohemmin kaytiin mun majapaikasta hakemassa Tylerin punottaviin poskipaihin aurinkorasvaa mutta palattiin pikapikaa keskustaan, koska Tyler muisti unohtaneensa iPhonen Internet-kahvilan sohvalle! Mitapa lottoatte, oliko uudenkarhea iPhone tunnin paasta viela mexicolaisessa Internet-kahvilassa omistajaa odottamassa? turha luulo. Yritettiin minun puhelimesta soitella Tylerin puhelinyhtioon Yhdysvaltoihin kymmenia kertoja eri numeroihin mutta ei jostain syysta yhdistanyt mihinkaan. Jenkkiperhe lahti allapain taksilla takaisin resorttiinsa ja mulle jai kylla myos tosi paha mieli Tylerin puolesta. Onneksi menetys oli vain materiaa eika esimerkiksi rakas laheinen. Samaisena iltana brasilialais-amerikkalainen luokkatoverini Joanna lahti mukaani ulos ja paasin jalleen tanssilattialle salsaamaan live-bandin saestamana.
Muutama paiva viela taalla espanjan opiskelua ja tanssimista, sitten onkin edessa ensimmainen rajanylitys. Kaikki mennyt tahan mennessa hyvin, toistaiseksi kukaan ei ole raiskannut, kidnapannut tai ryostanyt. Ihmiset on alyttoman kauniita ja ystavallisia, kadulla kavellessa miltei jokainen ohikulkija toivottaa vuorokauden ajasta riippuen buenos dias (hyvaa huomenta), buenas tardes (hyvaa iltapaivaa/iltaa) tai buenas noches (hyvaa yota). Playa del Carmen on aikamoinen turistirysa, joten en taalla viikkoa pidempaa viihdy. Haluaisin oppia tuntemaan enemman paikallisia ja heidan arkeaan, kulttuuriaan ja elamanarvojaan. Ehkapa Guatemala tarjoaa minulle lokaalisempaa elamantapaa.
Olkaa onnellisia helteesta, auringosta ja varsinkin valosta korvaamattomat ystavani Suomessa! Muistakaa juoda paljon ja kayttaa aurinkolaseja, nauttikaa jokaisesta valuvasta hikipisarasta otsalla. Syokaa jatskia ja miettikaa miten talvella odotittekaan kesaa, lomaa ja vapaa-aikaa :) Olette mielessani<3
Emmi.
Pitka oli matka kauas mutta onneks maaranpaa ei ole tarkein, matkustaminen on mahtavaa! Oli melkoisen siisti tunne koneen noustessa Helsingista 2.6.2013, tiesi mita jattaa taakseen mutta tulevaisuus nakyi mielessa vain tuntemattomana. Syksysta asti olin lahtopaivaa valmistellut mutta silti se iskeytyi kasilleni yllattaen ja liian pian. Enpa olisi ikina uskonut, miten paljon energiaa ja aikaa kuluu, etta saa asiat Suomessa sille tolalle, etta voi lahtea kotimaasta kourassa vain menolippu. Onneks olin kuitenkin kaukaa viisas ja laitoin kotini jakoon jo helmikuun puolessa valissa eika tarvinnut loppuajasta enaa murehtia muuttohommia.
Ostin Internetista lennon eraana tammikuun kylmana, pimeana pakkaspaivana Helsingista Kanadaan, koska satuin loytamaan halvan tiketin Torontoon. Lipun ostettuani mietin mita Torontossa tekisin ja suunnittelin menevani vapaaehtoistoihin Suomi-kotiin. Ehdin jo asiaa alustavasti kysella mutta kevaan mittaan mieleni kuitenkin muuttui ja halusinkin suoraan Latinalaiseen Amerikkaan, jonne alunperin ajattelin menevani vasta nahtyani Kanadan ja USAn. Kuten kuomani tietavat, matkasuunnitelmani muuttuivat pitkan talven aikana vahintaan viikon valein ja projektini varrelle sattui jos jonkinlaisia sudenkuoppia ja ruusupensaita. Lopulta noin kuukausi ennen lahtoani vihdoin osasin tehda paatoksen ja ostin jatkolentolipun Torontosta Mexicoon, Cancuniin. Lahdettyani Helsingista vaihdoin konetta siis Islannissa, Kanadassa ja USA:ssa.
Paastyani Kanadaan, nappasin hihnalta rinkan selkaani ja marssin seuraavan lentoyhtion tiskille check-iniin. Olin aluksi oikein mielissani huomatessani, ettei tiskilla ole jonoja lainkaan mutta syykin selvisi hetken paasta: kaikki Unitedin lennot oli peruttu saaolosuhteiden vuoksi. Tiskin takana seisova ystavallinen nainen alkoi selvittaa vaihtoehtoisia lentoja Cancuniin ja noin puolen tunnin paasta aloinkin rakentaa itselleni punkkaa Toronton lentokentalle uudet boarding passit plakkarissa. Sidoin rinkan reitta myoten toiseen jalkaan kiinni, Dakinen repun toiseen kateen, veskan otin syliini ja eikun lappu silmille, tulpat korviin ja vaaka-asentoon tuoleille. Aamulla herasin kanadalaiseen auringonnousuun, siistiydyin ja tallustin tulliin. Tiedatteko mista tykkaan hulluna kanadalaisissa ja usalaisissa? Molempien kansojen suupielet ovat kasvaneet kohti korvia, kaikki hymyilee jatkuvasti ja kayttaytyy vallan hurmaavasti. Miten paljon hienommin voi paiva alkaa kuin tullimies katsoo silmiin ja sanoo klo. 6:00 aamulla: Good Morning Sunshine!
Viimeinen koneenvaihto oli Houstonissa, jonne edellisen koneen piti saapua 10:45 ja seuraavan lennon boarding time oli jo 10:43! Kanadassa kysasin ohimennen onko minun edes mahdollista ehtia ja sain vastaukseksi: "Kylla sina ehdit, mina luotan sinuun." Kyllapa helpotti! Onneksi kuitenkin edellinen kone oli yli puoli tuntia etuajassa ja jai oikein luppoaikaa, joten kavimpa sitten nayttamassa tyhmyyteni lentokentan kahvilassa. Ostin hedelmasalaatin koneeseen lounaaksi ja katsoin hinnan pohjasta: 3,75 $. Kassalla myyjapoika vaati kuitenkin ostoksesta yli nelja dollaria ja aloin sitten inttaa vastaan ja osoittelin hintalappua pohjassa. Onneksi minulla ei ole tapana punastua vaikka nyt olisi ollut siihen aihetta, poika kovin tyynesti vain totesi lapun hintaan lisattavan viela verot, palvelumaksut yms... Oi maahanvajoamisen jalo taito, missa olet kun sinua tarvitsen.
Viimeinen lentoni oli siis peruutusten takia Houston-Cancun eika Newark-Cancun alkuperaisen suunnitelman mukaan. Onni oli onnettomuudessa mukana, koska kuulin myohemmin Newarkin lentokentan olevan aivan kamala, eika siella kannata yota viettaa. Asiasta minulle kertoi matkani ensimmainen uusi tuttavuuteni Tyler Kaliforniasta, joka istahti koneessa viereeni ja piti seuraa koko lennon ajan. Tyler on ambulanssinkuljettaja/palomies (kappas!) ja meilla oli niin hauskaa yhdessa koko lennon ajan, ettei muistettu edes huussissa kayda, joten ensimmaisena koneen laskeuduttua juostiin kilpaa jalat ristissa kentalta toilettia etsimaan.
Olin varannut etukateen Mexicon Playa Del Carmenista kielikouluun opiskelupaikan, perhemajoituksen viikoksi seka lentokentalta noudon. Suureksi hammastyksekseni kentalla oli kuin olikin kuljettaja minua nimeni kera vastassa ja kohta oltiinkin jo matkalla Playalle, joka sijaitsee noin 70 kilometrin paassa Cancunista. 36 tunnin matkustamisen jalkeen paasin turvallisesti ensimmaiseen majapaikkaani suihkuun ja vaatteiden vaihtoon. Majoitus on oikein passeli, mulla on oma huone ja kylppari, kalterit ikkunoissa ja pyoriva tuuletin katossa. Taloudessa asuu lisakseni 50-vuotias aiti ja 14-vuotias poika, tosi mukavia ihmisia ovat molemmat eivatka onneksi puhu englantia kumpainenkaan, joten on pakko selviytya hablaamalla espanjaa. Majoitukseen kuuluu aamupala, jonka saan mukaan kouluun kun en mielellani aamuisin juo kuin pari kuppia kahvia ja paivallinen. "Aiti" loihtii uskomattoman hyvia mexicolaisia ruokia: tacoja, friteerattuja munakoisoja, papuja, riisia, pastaa, sieni- ja pinaattikastikkeita, kasviksia, hedelmia, salaatteja jne jne. Kelepaa! Tosin en ole viela tahan ikaan mennessa loytanyt ruokaa, josta en pitaisi ;)
Maanantaina asetuin ensin taloksi ja jutustelin perheen ja kylailemassa olevan naaurin tadin kanssa. Myohemmin naapurin tati naytti minulle autolla mista loydan paikallisen salsapaikan ja heitti minut Internet-kahvilaan voidakseni ilmoittaa Suomeen paasseeni perille. Illalla tepastelin kahvilasta salsan pyorteisiin ja myohemmin juoksin vesisateessa kotiin unille. Majapaikastani on 20 minuutin kavelymatka kielikoululle, hyvaa hyotyliikuntaa siis! Tosin keskiviikkoaamuna oli niin hullu vesisade ja ukonilma aamulla, etta piti kysya porttivahdilta ennen kouluunlahtoa onko ulkona edes turvallista kavella ja eihan tama ole hurrikaani. Valitettavasti vahdilla oli suu niin taynna burrittoja ettei kyennyt puhumaan vaan tyytyi nyokkailemaan ja puistamaan paataan kysymyksilleni. Lahdin kavelemaan sateenvarjon kanssa koululle pain mutta viiden minuutin paasta olin jo lapimarka varjosta huolimatta ja pelkasin salaman iskevan sateenvarjooni, joten nappasin kadulta taksin ja istuin nahkapenkilla koululle saakka kuin rikas lansimaalainen ikaan! Kylla havetti.
Tiistaina koulun jalkeen kavin lounaalla parin espanjanopettajan kanssa. He nayttivat minulle kaupunkia ja kertoivat vinkkeja minne matkustaa ja miten. Lisaksi toinen opettajista tuntee sveitsilaisen miehen, jolla on hostelli ja kielikoulu seka taalla Playalla etta Guatemalassa Floresissa. Kuin ihmeen kaupalla samainen sveitsilainen mies istui kohta samassa kahvilassa meidan kanssa ja menin oitis juttusille. Mies toivotti minut tervetulleeksi hostelliinsa Floresiin edulliseen hintaan ja antoi minulle sahkopostiosoitteensa. Tulevana viikonloppuna matkani jatkuu siis etelaan, kohti Guatemalaa ja Maya-kaupunkien raunioita! Tiistaina illalla kavasin taas ennen nukkumaanmenoa tanssimassa salsaa ja bachataa, voi tanssiniloa:)
Kielikoulussa mun kanssa samassa ryhmassa opiskelee aivan huippu brasilialais-yhdysvaltalainen tytto ja englantilainen tytto. Opettaja on mua vuoden nuorempi mexicolaistytto, alyttoman kiva ja ammattitaitoinen. Opetusta on ma-pe klo. 8:30-13:00, valissa puolen tunnin tauko. Englannin- ja espanjankielentaidot taalla ollessa ainakin kehittyy, en viela kertaakaan ole kuullut missaan sanaakaan suomenkielta. Lahtoaamuna latasin iSufflen tayteen suomalaista musiikkia mutta lentokoneessa pahaksi onnekseni huomasin, ettei lataus ollut onnistunut ja soitin on tyhja! Harmittaa ihan hulluna, en nyt tieda mista ja miten saan musiikkia kuunneltavakseni. Ideoita?
Keskiviikkona koulun jalkeen kaytiin opiskeluporukalla lounaalla ja maksun jalkeen lahdin turistialueelle kavelylle. Yhtakkia kuulin jonkun huutavan mun nimea, kaannyin ja huomasin lentokoneesta tutun Tylerin vilkuttavan mulle Starbucksista!! USAlainen palomies oli tullut shoppailemaan Playalle perheensa kanssa ja he kutsuivat minut seuraansa. Pyorittiin keskustassa ja kaytiin porukalla Internet-kahvilassa leikkimassa iPhoneilla. Myohemmin kaytiin mun majapaikasta hakemassa Tylerin punottaviin poskipaihin aurinkorasvaa mutta palattiin pikapikaa keskustaan, koska Tyler muisti unohtaneensa iPhonen Internet-kahvilan sohvalle! Mitapa lottoatte, oliko uudenkarhea iPhone tunnin paasta viela mexicolaisessa Internet-kahvilassa omistajaa odottamassa? turha luulo. Yritettiin minun puhelimesta soitella Tylerin puhelinyhtioon Yhdysvaltoihin kymmenia kertoja eri numeroihin mutta ei jostain syysta yhdistanyt mihinkaan. Jenkkiperhe lahti allapain taksilla takaisin resorttiinsa ja mulle jai kylla myos tosi paha mieli Tylerin puolesta. Onneksi menetys oli vain materiaa eika esimerkiksi rakas laheinen. Samaisena iltana brasilialais-amerikkalainen luokkatoverini Joanna lahti mukaani ulos ja paasin jalleen tanssilattialle salsaamaan live-bandin saestamana.
Muutama paiva viela taalla espanjan opiskelua ja tanssimista, sitten onkin edessa ensimmainen rajanylitys. Kaikki mennyt tahan mennessa hyvin, toistaiseksi kukaan ei ole raiskannut, kidnapannut tai ryostanyt. Ihmiset on alyttoman kauniita ja ystavallisia, kadulla kavellessa miltei jokainen ohikulkija toivottaa vuorokauden ajasta riippuen buenos dias (hyvaa huomenta), buenas tardes (hyvaa iltapaivaa/iltaa) tai buenas noches (hyvaa yota). Playa del Carmen on aikamoinen turistirysa, joten en taalla viikkoa pidempaa viihdy. Haluaisin oppia tuntemaan enemman paikallisia ja heidan arkeaan, kulttuuriaan ja elamanarvojaan. Ehkapa Guatemala tarjoaa minulle lokaalisempaa elamantapaa.
Olkaa onnellisia helteesta, auringosta ja varsinkin valosta korvaamattomat ystavani Suomessa! Muistakaa juoda paljon ja kayttaa aurinkolaseja, nauttikaa jokaisesta valuvasta hikipisarasta otsalla. Syokaa jatskia ja miettikaa miten talvella odotittekaan kesaa, lomaa ja vapaa-aikaa :) Olette mielessani<3
Emmi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)