Vali-Amerikan pienin maa: El Salvador
Terve! Vihdoin! 5 paivaa meni syomatta ja juomatta mutta onneksi tauti vihdoin hellitti ja paasin taas nauttimaan tacoista ja guacamoleista. Tokavikana iltana Guatemalassa kavastiin illalla syomassa Bobbyn, parin enkkutyton ja jenkkipojan kanssa. Matkalla bongasin mainoksen eraan ravintolan edustalla huutelevan populaa tanssitunnille samaisena iltana, niinpa nappasin Bobbyn kasipuoleen ja ilta vierahtikin jalleen tanssien paikallisten kanssa valomerkkiin saakka. Sain uusia tuttavuuksia ja jalleen surun puseroon, kun maastapako saapui niin pian. Viimeisena paivana paatettiin Bobbyn kera matkata Guatemalan suurimmalle jarvelle Atitlanille ja kolmelle vulkaaniselle tulivuorelle paikallisten suosimilla chicken-busseilla. Bussit ovat tulleet Vali-Amerikkaan alunperin jenkeista, jossa niita kaytettiin koulukuljetuksiin mutta sittemmin tuunattiin ja varitettiin sopivimmiksi Latinalaiseen Amerikkaan:) Olin vahan pettynyt, silla seka meno- etta paluumatkalla kaytimme neljaa eri chicken-bussia mutta yhtaan kanaa ei ollut matkaseuranamme! Kuulemma nimi juontaa juurensa vanhoilta hyvilta ajoilta, jolloin elaimia viela kuljetetiin kyseisilla busseilla. Poistulomatka oli ehkapa jannittavampi kuin yksikaan aikaisempi huvipuistokokemus, silla chicken-bussien kuljettajien kesken oli meneillaan hullu race ja kyydissa sai tosissaan rystyset valkosina puristaa kaiteita pitaakseen edes toisen kannikan penkissa.
Seuraavana aamuna napattiin chicken-bussi Guatemala Cityyn ja sielta toinen bussi El Salvadoriin. Rajahommat sujui jouhevasti ja alle viiden tunnin paasta jo katselimme ihmisvilinaa El Salvadorin paakaupungissa San Salvadorissa. Raja-alueet ovat Vali-Amerikassa taynnansa aseistettuja poliiseja ja sotilaita, jotka tutkivat tarkoin bussit ja haastattelevat matkalaisia sattumanvaraisesti. Taalla myos useimmissa kaupungeissa kadunkulmilla, kaupoissa ja teiden varsilla miltei poikkeuksetta napottaa vartija tai poliisi jaatavan kokonen pyssy rapylassa. Aseet ovat taalla arkipaivaa, valtateiden varsilta loytyy asekauppoja ja armeijan vakea vilisee siella taalla. Toisaalta ne luo turvallisuudentunnetta mutta toisaalta pitaa yrittaa muistaa korruption valta ja se, etta myos poliisin verkkokalvoille ilmestyy valitettavan usein dollarin kuva vaalean ihon ja sinisten silmien osuessa nakokenttaan.
Olin talven aikana Jyvaskylassa salsajuhlien kautta tutustunut salvadorilaiseen poikaan Marviniin ja hanen kauttaan facebookissa Faresiin, Marvinin San Salvadorissa asuvaan kuomaan. Kysyin muutamia kuukausia sitten olisiko Fares halukas tapaamaan minut ja ehkapa esittelemaan muutamia paikkoja kotimaastaan. Ideahan sopi Faresille vallan mainiosti ja han pyysi tyopaikaltaan kesaloman samalle ajankohdalle. Niinpa minun ja Bobbyn odoteltua ensin puolitoista tuntia Fares ilmestyi bussiasemalle isansa ja siskonsa kera. Heitimme heidan kaarallaaan Bobbyn hostelliinsa ja mentiin illastamaan paikalliseen Pupuseriaan. Pupusat on taman maan suosituinta ruokaa, vaki syo niita joka paiva ja jopa joka aterialla. Pupusa on suolainen muurikkapannulla paistettu kammenen kokoinen latty, jonka sisallon asiakas saa itse paattaa. Vaihtoehtoina on yleensa papumossoa, kanaa, possua, nautaa, juustoa, pinaattia, herkkusienia jne jne. Ovat ihan alyttoman hyvia ja maksavat n. 30 senttia kipale. Seuraksi saapi ostaa erilaisia tuorepuristettuja mehuja, nams!
Mahat pupusia pullollaan kannettiin mun rinkka myohemmin Faresin luokse. Faresilla on huone vuokrattuna talosta, jossa asuu kokonainen yhteiso. Jokaisella on oma(t) huoneensa ja kylpyhuoneensa mutta El Pila (kasien-, pyykin- ja astioidenpesuallasyhdistelma) on yhteinen. Mina punkkasin Faresin sangyssa ja Fares lattialla, tekee kuulemma hyvaa selalle. Kovin alkeellisesti ihmiset taalla asuu, ei lamminta vetta ja torakat juoksee seinilla mutta talossa asuvien ihmisten valilla vallitsee lammin yhteishenki ja kaikki vaikuttavat tyytyvaisilta eloonsa.
Ylipaataan niinkuin muissakin Vali-Amerikan maissa myos El Salvadorissa elo on kiiretonta ja huoletonta. Ihmiset nayttaa niin hyvat kuin huonotkin tunteensa herkasti ja iloitsevat pienista asioista elamassa. Toisaalta El Salvador on yksi Vali-Amerikan vaarallisimmista maista, Fares ja hanen kaverinsa kertoivat kahdesta suuresta rikollisjengista (pandillas 18 ja 13), jotka sotivat paljon keskenaan. Jengit harjoittaa kaikkea mahdollista ja mahdotonta laitonta toimintaa: huumekauppaa, ihmiskauppaa, kidnappauksia, murhia... Viime vuonna jengien valienselvittelyjen aikaan taalla kuoli 30-50 ihmista paivassa, kun jengit ns. metsastivat. Hunting-hommat loppui, kun jengit saivat valtiolta tahtonsa lapi ja haluamansa mukavuudet. Nykyaan vaikutusvaltaisemman rikollisjengin pomo istuu linnassa mutta uutisissa oli vahan aikaa sitten naytetty kuinka han kuluttaa lusimisaikaansa facebookaten, televisiota katsellen ja nauttien erilaisista mukavuuksista kiven sisassa.
El Salvadorissa myos prostituutio kukoistaa ja se on yksi ammatti muiden joukossa. Loytyy paljon erilaisia bordelleja ja iltaisin liikenneympyroissa vahapukeiset naiset flirttailee yrittaen saada itseansa kaupaksi. Lisaksi maa on taynna ryostoja ja varkausia, kadulla kavellessa saa tapittaa jalkoihinsa herkeamatta, silla sielta taalta on varastettu kaivonkansia teraksen hyvan myyntihinnan takia. Paikalliset myos vinkkasivat ettei kannata ihmetella jos Internet ei joskus toimi, silla joku on voinut kayda varastamassa puhelinkaapeleiden sisalla kulkevat metallipiuhat! Ihmisilla on taalla paljon erilaisia aseita mukanaan ja siksi esimerkiksi pankkiin astellaan jokainen vuorotellen lapivalaisulaitteen lapi ja ravintoloihin seka kahviloihin mentaessa tarkastetaan metallinpaljastimella vaatteet ja kurkataan kapsakkeihin jopa keskella kirkasta auringon kuumentamaa paivaa.
Fares tohkeissaan esitteli minulle maataan viikon verran ja kertoi paljon kulttuuristaan. Oli alyttoman mielenkiintoista kuulla paikallisten ajatuksia elamasta ja nahda miten heidan normaali arki rullaa oravanpyorassa. Lisaksi on ollut hulvattoman hauskaa kuulla heidan uskomuksia Suomesta ja suomalaisista! Salvadorilaiset tyypit muunmuassa kuvitteli suomalaisten talojen katoilla kasvavan ruohoa, joka pitää talot lampimina. He myos elivat siina uskossa, etta suomalaiset eivat kay toissa talviaikaan lainkaan vaan lepaavat ja matkustavat lampimiin maihin, joissa heilla on toinen talo. Suomalaiset ovat kuulemma myos viikinkeja ja keski-ikaiset pitavat raskaasta hevi-musiikista. Lisaksi osa kansasta on hylannyt suomenkielen ja paattanyt puhua vain englantia. Paras huhu kaikista oli kuitenkin se, etta suomalaiset kulkevat alasti kaduilla!
Viikon aikana ehti tapahtua paljon eika ollut aikaa edes istua alas ja kirjoittaa blogia! Kaytiin mm. tutustumassa Maya-raunioihin, keskustan hulinaan (joka oli kuin china townin ja black marketin yhdistelmamarkkinat), kiivettiin paholaisen kukkulalle Pueblo Del Diabloon ja kaytiin uimassa Pohjoisen Tyynessa Meressa. Tutustuin Faresin huppuihin kavereihin ja perjantaina joukkoomme liittyi pari jenkkityttoa ja pari Costa Ricassa asuvaa poikaa. Porukalla kiivettiin sunnuntaina El Pital - nimiselle vuorelle, jonka laella hytistiin yksi yo teltassa. Patikoiminen ylos ei ollut yksi elamani kohokohdista, silla vetta satoi taydelta taivaalta ja kavuttiin kohti korkeuksia tiiviisti pressun alla. Tulipahan kuitenkin kaytya ja maisemat hivelivat silmia kun aamulla herasimme ja pilvet olivat vaistyneet.
Maanantaina sain idean lahtea Hondurasiin, joten tiistaina varhain aamulla nousin jalleen bussiin. Matkalla kanssamatkustajille (taas!) iski pakollinen tarve toimia suojelusenkeleinani ja tyypit vuoronperaan yksi toisensa jalkeen istahti viereeni kyselemaan miksi matkustan yksin, missa vanhempani ovat ja mita kaikkea minun on syyta varoa. Perille paastyamme bussiterminaalissa samalla bussilla matkustaneet isa ja minun ikainen tytar adoptoivat minut ja hoidimme jatkoyhteydet, ruokailut, raha-asiat yms. yhdessa. Illalla loysin punkkapaikan La Ceibasta ja buukkasin synttareitteni kunniaksi reissun paratiisisaarille heti seuraavaksi aamuksi.
Parasta tassa matkassani on ehdottomasti vapaus! En ollut lainkaan suunnitellut menevani Hondurasiin, mutta australialainen Bobby-toveri kertoi Hondurasin saarilla olevan maailman halvin paikka suorittaa sukelluskurssi joten taalla ollaan nyt! Minulla ei ollut hajuakaan miten saarille paasen mutta katsoin kartasta mika kaupunki sijaitsee lahella saaria ja ostin bussilipun sinne. Matkalla bussissa lueskelin opaskirjaa, jotta tiedan mihin ilmansuuntaan jatkoyhteysbussin on maara lahtea ja minka nimisia/hintaisia hostelleja matkan varrelta loytyy. Vietin La Ceibassa pari yota hostellissa ja syntymapaivani Voyas Cochinas -nimisilla saarilla snorklaten koralleissa, syoden vastapyydettya kalaa saariyhteisossa ja nauttien upeista maisemista. Sain yhden syntymapaivalahjan tana vuonna, lahtoaamunani El Salvadorista Faresin kamppis iski sydamen muotoisen korurasian kouraani ovella. Sisalta loytyi hanen itse tekemansa vaaleanpunaiset timanttikoristellut ruusukorvikset! Ovat jaatavan kauniit, en uskalla niita koskaan kayttaa etten vahingossakaan hukkaa niita!
El Ceibassa hostellissa tutustuin pariin ruotsalaiseen poikaan ja matkasin heidan seurassaan tanaan lautalla Utila-nimiselle sukellussaarelle. Lautalla loikoiltiin kannella ja nukuttiin pikku paikkarit kylkikyljessa. Utila on melko pieni saari ja pullollaan sukeltavia turisteja. Tarkoituksenani on aloittaa lauantaina Open Water sukelluskurssi, joten viikko taalla ainakin saattaa vierahtaa! Sopii minulle vallan mainiosti: kristallinkirkas turkoosi Karibianmeri, maapallon toiseksi suurin koralliriutta (ulottuu Mexicosta Belizeen, Guatemalaan ja Hondurasiin, 1000 km) ja riippumatto palmujen valissa auringon alla -maistuu kuin mansikkamaito!
Suomessa taitaa paivat alkaa jalleen lyhentya, iloitkaa siis kesasta riemulla!
Emily (niinkuin jokainen minua taalla kutsuu)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti