New place New people New life

Heippa muruset!

Pitka oli matka kauas mutta onneks maaranpaa ei ole tarkein, matkustaminen on mahtavaa! Oli melkoisen siisti tunne koneen noustessa Helsingista 2.6.2013, tiesi mita jattaa taakseen mutta tulevaisuus nakyi mielessa vain tuntemattomana. Syksysta asti olin lahtopaivaa valmistellut mutta silti se iskeytyi kasilleni yllattaen ja liian pian. Enpa olisi ikina uskonut, miten paljon energiaa ja aikaa kuluu, etta saa asiat Suomessa sille tolalle, etta voi lahtea kotimaasta kourassa vain menolippu. Onneks olin kuitenkin kaukaa viisas ja laitoin kotini jakoon jo helmikuun puolessa valissa eika tarvinnut loppuajasta enaa murehtia muuttohommia.

Ostin Internetista lennon eraana tammikuun kylmana, pimeana pakkaspaivana Helsingista Kanadaan, koska satuin loytamaan halvan tiketin Torontoon. Lipun ostettuani mietin mita Torontossa tekisin ja suunnittelin menevani vapaaehtoistoihin Suomi-kotiin. Ehdin jo asiaa alustavasti kysella mutta kevaan mittaan mieleni kuitenkin muuttui ja halusinkin suoraan Latinalaiseen Amerikkaan, jonne alunperin ajattelin menevani vasta nahtyani Kanadan ja USAn. Kuten kuomani tietavat, matkasuunnitelmani muuttuivat pitkan talven aikana vahintaan viikon valein ja projektini varrelle sattui jos jonkinlaisia sudenkuoppia ja ruusupensaita. Lopulta noin kuukausi ennen lahtoani vihdoin osasin tehda paatoksen ja ostin jatkolentolipun Torontosta Mexicoon, Cancuniin. Lahdettyani Helsingista vaihdoin konetta siis Islannissa, Kanadassa ja USA:ssa.

Paastyani Kanadaan, nappasin hihnalta rinkan selkaani ja marssin seuraavan lentoyhtion tiskille check-iniin. Olin aluksi oikein mielissani huomatessani, ettei tiskilla ole jonoja lainkaan mutta syykin selvisi hetken paasta: kaikki Unitedin lennot oli peruttu saaolosuhteiden vuoksi. Tiskin takana seisova ystavallinen nainen alkoi selvittaa vaihtoehtoisia lentoja Cancuniin ja noin puolen tunnin paasta aloinkin rakentaa itselleni punkkaa Toronton lentokentalle uudet boarding passit plakkarissa. Sidoin rinkan reitta myoten toiseen jalkaan kiinni, Dakinen repun toiseen kateen, veskan otin syliini ja eikun lappu silmille, tulpat korviin ja vaaka-asentoon tuoleille. Aamulla herasin kanadalaiseen auringonnousuun, siistiydyin ja tallustin tulliin. Tiedatteko mista tykkaan hulluna kanadalaisissa ja usalaisissa? Molempien kansojen suupielet ovat kasvaneet kohti korvia, kaikki hymyilee jatkuvasti ja kayttaytyy vallan hurmaavasti. Miten paljon hienommin voi paiva alkaa kuin tullimies katsoo silmiin ja sanoo klo. 6:00 aamulla: Good Morning Sunshine!

Viimeinen koneenvaihto oli Houstonissa, jonne edellisen koneen piti saapua 10:45 ja seuraavan lennon boarding time oli jo 10:43! Kanadassa kysasin ohimennen onko minun edes mahdollista ehtia ja sain vastaukseksi: "Kylla sina ehdit, mina luotan sinuun." Kyllapa helpotti! Onneksi kuitenkin edellinen kone oli yli puoli tuntia etuajassa ja jai oikein luppoaikaa, joten kavimpa sitten nayttamassa tyhmyyteni lentokentan kahvilassa. Ostin hedelmasalaatin koneeseen lounaaksi ja katsoin hinnan pohjasta: 3,75 $. Kassalla myyjapoika vaati kuitenkin ostoksesta yli nelja dollaria ja aloin sitten inttaa vastaan ja osoittelin hintalappua pohjassa. Onneksi minulla ei ole tapana punastua vaikka nyt olisi ollut siihen aihetta, poika kovin tyynesti vain totesi lapun hintaan lisattavan viela verot, palvelumaksut yms... Oi maahanvajoamisen jalo taito, missa olet kun sinua tarvitsen.

Viimeinen lentoni oli siis peruutusten takia Houston-Cancun eika Newark-Cancun alkuperaisen suunnitelman mukaan. Onni oli onnettomuudessa mukana, koska kuulin myohemmin Newarkin lentokentan olevan aivan kamala, eika siella kannata yota viettaa. Asiasta minulle kertoi matkani ensimmainen uusi tuttavuuteni Tyler Kaliforniasta, joka istahti koneessa viereeni ja piti seuraa koko lennon ajan. Tyler on ambulanssinkuljettaja/palomies (kappas!) ja meilla oli niin hauskaa yhdessa koko lennon ajan, ettei muistettu edes huussissa kayda, joten ensimmaisena koneen laskeuduttua juostiin kilpaa jalat ristissa kentalta toilettia etsimaan.

Olin varannut etukateen Mexicon Playa Del Carmenista kielikouluun opiskelupaikan, perhemajoituksen viikoksi seka lentokentalta noudon. Suureksi hammastyksekseni kentalla oli kuin olikin kuljettaja minua nimeni kera vastassa ja kohta oltiinkin jo matkalla Playalle, joka sijaitsee noin 70 kilometrin paassa Cancunista. 36 tunnin matkustamisen jalkeen paasin turvallisesti ensimmaiseen majapaikkaani suihkuun ja vaatteiden vaihtoon. Majoitus on oikein passeli, mulla on oma huone ja kylppari, kalterit ikkunoissa ja pyoriva tuuletin katossa. Taloudessa asuu lisakseni 50-vuotias aiti ja 14-vuotias poika, tosi mukavia ihmisia ovat molemmat eivatka onneksi puhu englantia kumpainenkaan, joten on pakko selviytya hablaamalla espanjaa. Majoitukseen kuuluu aamupala, jonka saan mukaan kouluun kun en mielellani aamuisin juo kuin pari kuppia kahvia ja paivallinen. "Aiti" loihtii uskomattoman hyvia mexicolaisia ruokia: tacoja, friteerattuja munakoisoja, papuja, riisia, pastaa, sieni- ja pinaattikastikkeita, kasviksia, hedelmia, salaatteja jne jne. Kelepaa! Tosin en ole viela tahan ikaan mennessa loytanyt ruokaa, josta en pitaisi ;)

Maanantaina asetuin ensin taloksi ja jutustelin perheen ja kylailemassa olevan naaurin tadin kanssa. Myohemmin naapurin tati naytti minulle autolla mista loydan paikallisen salsapaikan ja heitti minut Internet-kahvilaan voidakseni ilmoittaa Suomeen paasseeni perille. Illalla tepastelin kahvilasta salsan pyorteisiin ja myohemmin juoksin vesisateessa kotiin unille. Majapaikastani on 20 minuutin kavelymatka kielikoululle, hyvaa hyotyliikuntaa siis! Tosin keskiviikkoaamuna oli niin hullu vesisade ja ukonilma aamulla, etta piti kysya porttivahdilta ennen kouluunlahtoa onko ulkona edes turvallista kavella ja eihan tama ole hurrikaani. Valitettavasti vahdilla oli suu niin taynna burrittoja ettei kyennyt puhumaan vaan tyytyi nyokkailemaan ja puistamaan paataan kysymyksilleni. Lahdin kavelemaan sateenvarjon kanssa koululle pain mutta viiden minuutin paasta olin jo lapimarka varjosta huolimatta ja pelkasin salaman iskevan sateenvarjooni, joten nappasin kadulta taksin ja istuin nahkapenkilla koululle saakka kuin rikas lansimaalainen ikaan! Kylla havetti.

Tiistaina koulun jalkeen kavin lounaalla parin espanjanopettajan kanssa. He nayttivat minulle kaupunkia ja kertoivat vinkkeja minne matkustaa ja miten. Lisaksi toinen opettajista tuntee sveitsilaisen miehen, jolla on hostelli ja kielikoulu seka taalla Playalla etta Guatemalassa Floresissa. Kuin ihmeen kaupalla samainen sveitsilainen mies istui kohta samassa kahvilassa meidan kanssa ja menin oitis juttusille. Mies toivotti minut tervetulleeksi hostelliinsa Floresiin edulliseen hintaan ja antoi minulle sahkopostiosoitteensa. Tulevana viikonloppuna matkani jatkuu siis etelaan, kohti Guatemalaa ja Maya-kaupunkien raunioita! Tiistaina illalla kavasin taas ennen nukkumaanmenoa tanssimassa salsaa ja bachataa, voi tanssiniloa:)

Kielikoulussa mun kanssa samassa ryhmassa opiskelee aivan huippu brasilialais-yhdysvaltalainen tytto ja englantilainen tytto. Opettaja on mua vuoden nuorempi mexicolaistytto, alyttoman kiva ja ammattitaitoinen. Opetusta on ma-pe klo. 8:30-13:00, valissa puolen tunnin tauko. Englannin- ja espanjankielentaidot taalla ollessa ainakin kehittyy, en viela kertaakaan ole kuullut missaan sanaakaan suomenkielta. Lahtoaamuna latasin iSufflen tayteen suomalaista musiikkia mutta lentokoneessa pahaksi onnekseni huomasin, ettei lataus ollut onnistunut ja soitin on tyhja! Harmittaa ihan hulluna, en nyt tieda mista ja miten saan musiikkia kuunneltavakseni. Ideoita?

Keskiviikkona koulun jalkeen kaytiin opiskeluporukalla lounaalla ja maksun jalkeen lahdin turistialueelle kavelylle. Yhtakkia kuulin jonkun huutavan mun nimea, kaannyin ja huomasin lentokoneesta tutun Tylerin vilkuttavan mulle Starbucksista!! USAlainen palomies oli tullut shoppailemaan Playalle perheensa kanssa ja he kutsuivat minut seuraansa. Pyorittiin keskustassa ja kaytiin porukalla Internet-kahvilassa leikkimassa iPhoneilla. Myohemmin kaytiin mun majapaikasta hakemassa Tylerin punottaviin poskipaihin aurinkorasvaa mutta palattiin pikapikaa keskustaan, koska Tyler muisti unohtaneensa iPhonen Internet-kahvilan sohvalle! Mitapa lottoatte, oliko uudenkarhea iPhone tunnin paasta viela mexicolaisessa Internet-kahvilassa omistajaa odottamassa? turha luulo. Yritettiin minun puhelimesta soitella Tylerin puhelinyhtioon Yhdysvaltoihin kymmenia kertoja eri numeroihin mutta ei jostain syysta yhdistanyt mihinkaan. Jenkkiperhe lahti allapain taksilla takaisin resorttiinsa ja mulle jai kylla myos tosi paha mieli Tylerin puolesta. Onneksi menetys oli vain materiaa eika esimerkiksi rakas laheinen. Samaisena iltana brasilialais-amerikkalainen luokkatoverini Joanna lahti mukaani ulos ja paasin jalleen tanssilattialle salsaamaan live-bandin saestamana.

Muutama paiva viela taalla espanjan opiskelua ja tanssimista, sitten onkin edessa ensimmainen rajanylitys. Kaikki mennyt tahan mennessa hyvin, toistaiseksi kukaan ei ole raiskannut, kidnapannut tai ryostanyt. Ihmiset on alyttoman kauniita ja ystavallisia, kadulla kavellessa miltei jokainen ohikulkija toivottaa vuorokauden ajasta riippuen buenos dias (hyvaa huomenta), buenas tardes (hyvaa iltapaivaa/iltaa) tai buenas noches (hyvaa yota). Playa del Carmen on aikamoinen turistirysa, joten en taalla viikkoa pidempaa viihdy. Haluaisin oppia tuntemaan enemman paikallisia ja heidan arkeaan, kulttuuriaan ja elamanarvojaan. Ehkapa Guatemala tarjoaa minulle lokaalisempaa elamantapaa.

Olkaa onnellisia helteesta, auringosta ja varsinkin valosta korvaamattomat ystavani Suomessa! Muistakaa juoda paljon ja kayttaa aurinkolaseja, nauttikaa jokaisesta valuvasta hikipisarasta otsalla. Syokaa jatskia ja miettikaa miten talvella odotittekaan kesaa, lomaa ja vapaa-aikaa :) Olette mielessani<3

Emmi.