Buena,
Floresista matkani eteni etelaan, Semuc Champeyn luonnonpuistoon ja jalleen yhteen Unescoon maailmanperintokohteeseen. Majoituin keskella viidakkoa kuunnellen vieressa virtaavan joen kuohuntaa, ihaillen lukuisia tulikarpasia iltaisin ja nauttien seesteisesta elamanrytmista. Hostellin henkilokunta oli aivan loistava, kaikki puhuivat aidinkielenaan Mayaa mutta turistien kanssa espanjaa ja englantia. Vietin oppaan kanssa paljon aikaa, uitiin joessa tahtitaivaan alla, pelailtiin seurapeleja ja opiskeltiin espanjaa. Hostellissa tyoskenteleva autonkuljettaja oli erinomainen tanssija, joten hanen kanssaan aika kului latinalaisten tanssien rytmeista nauttien. Jo ekana iltana paatin jaada viidakkoon suunniteltua pidemmaksi aikaa ja varasin punkkapaikan yhdeksi extrayoksi hintaan 1,5e per yo.
Kuten arvata saattoi, en tallakaan reissulla valttynyt mahapopoilta vaan jo ekana yona viidakossa pyorin sangyssa pahoinvoivana nukkumatta juuri lainkaan. Jain aamupaivaksi hostellille 'lepaamaan' muiden lahtiessa vesiputouksille. Kavin riippumattoon rennosti kirjani kanssa selalleen mutta muutaman minuutin paasta oli loysaily hylattava, silla sieluni itki nahdessani paikallisten ymparillani siivoavan, kokkaavan ja kantavan tavaroita paikasta toiseen minun vain maatessa kankaanpalasellani. Heitin kirjan nurkkaan, otin ratin kateeni ja aloin siivota muiden mukana. Iltapaivalla lahdin muiden mukana retkelle tutkimaan pimeita luolia uiden kynttilat kadessa, oli yksi hienoimmista kokemuksista ikina. Luolilla oli mukana paikallinen opas, joka sai minut tuntemaan oloni prinsessaksi. Jostain syysta aina, maasta, ajasta tai paikasta riippumatta, saan ryhmaretkilla erityiskohtelua oppailta/vetajilta. Ehkapa syyna on pieni koko, siniset silmat tai herkeamaton hymy, mene ja tieda. Tuntuu kuitenkin hyvalta, kun joku kohtelee kuin kukkaa kammenella niin laskuvarjohyppykurssilla, koskenlaskussa kuin vesiputouksia pitkin laskeutuessa. Esimerkiksi sain luolilla (vaikka olenkin hyva uimari) nauttia kynttilanvalosta ja luolien mystisesta tunnelmasta oppaan uidessa puolestani minun vain pitaen olkapaasta kiinni, hehh!
Luolareissun jalkeen napattiin ilmallataytetyt renkaat ymparille ja ajelehdettiin joen virtauksen mukana alajuoksulle. Matkalla takaisin hypittiin sillalta jokeen, pudotusta oli noin 10 metria. Loppuilta vierahtikin jalleen tanssien ja pelaillen (minun kohdallani myos vessassa juosten). Torstaina lahdin aamupaivalla muiden mukana kansallispuistoon, ensin patikoitiin vuorelle 450 askelmaa nakoalapaikalle ja kohta laskeuduttiin takaisin alas viskaamaan vaatteet veke ja pulahdettiin luonnon muovaamille altaille uimaan vesiputousten kohistessa vieressa. Laskettiin luonnon vesiliukumakia pitkin ja hypittiin kallioilta kirkkaaseen veteen, nautittiin kauniista ymparistosta ja taivaalla helottavasta auringosta. Iltapaivalla auttelin paikallisia toissaan siivoillen ja pumppaillen ilmaa renkaisiin mutta iltaa kohden olo hiukkasen laski ja kavin aikaisin vallyihin. Ruokahaluni oli ollut poissa jo kolmatta paivaa enka ollut syonyt juuri muuta kuin hedelmia, pari energiapatukkaa ja nuudelikeiton. Ei oikein maistunut mikaan ja tieto odottavista vatsakrampeista ja muista ikavista oireista jokaisen juoman tai ruoan jalkeen ei houkutellut laittamaan kurkusta alas mitaan. Opas kavi hakemassa minulle Champeyssa oloni aikana laheisesta kylasta kahdesti Maya-laaketeeta mutta en kokenut siitakaan olevan apua. Myos kaikki omat laakkeeni vain valahti hetkessa kehoni lapi imeytymatta lainkaan. Oloni oli torstai-iltana sen verran huono, etten kokenut olevani valmis viela perjantaina matkustamaan seuraavaan paikkaan 10 tuntia bussissa vuoristoteita, joten jain viela kuuntelemaan viidakon aania.
Semuc Champeyssa hostellin ymparistossa asui paikallisia ja paljon lapsia, jotka myivat suklaata turisteille. Vietin paivisin aikaa lasten kanssa ja lahjoitin heille osan vaatteistani seka muutamia tavaroita kuten hiuspantoja ja muumi-avaimenperia. Kavin myos vierailemassa heidan kotonaan, jossa asui ison perheen lisaksi lukuisia elaimia, paljon kissanpentuja, kanoja, kalkkunoita ja koiria. Talo oli pieni ja vaatimaton ja hellalla porisi aidin myytaviksi tarkoitetut suklaakeitokset. Jokaisen silmista paistoi elamanilo ja hymy hallitsi jokaista paivaa. Viimeisena iltana viidakossa (onneksi vasta silloin) opas kertoi minulle asuvansa itse teltassa, koska huoneissa voi olla mm. skorpioneja, kaarmeita ja tarantelloja, nice to know!
Lauantaina nousin aamulla autoon vaikka voin taas edellisena yona pahoin. Selvisin kuitenkin hienosti Antiguaan, jonne saavuttiin iltapaivalla klo. 17 aikoihin. Bussissa tutustuin australialaiseen mieheen, jonka kanssa paatettiin menna samaan hostelliin. Loydettiin mukava hostelli varustettuna Wifilla, lampimalla vedella suihkussa ja hyvalta sijainnilta 6,5e per yo sisaltyen runsas aamupala listalta tilattuna. Illalla lyottaydyin Israelilaisporukan mukana kaupungille tanssipaikkaa etsimaan mutta valitettavasti tama kaupunki on taynna vain discoja, pah. Katselin hetken paikallisten bilettamista yokerhon sykkeessa tutustuen yhteen paikalliseen kaveriporukkaan mutta kohta lahdin jo hostellille unille. Discot ovat tasmalleen samanlaisia joka paikassa ympari maailman, samat aivan liian kovalla soivat biisit taustalla, viina virtaa ja elostelu kukoistaa, -en innostu en.
Tanaan herattiin aussimiehen kanssa aikaisin, syotiin aamupala ja lahdettiin tutustumaan paremmin asuttamaamme kaupunkiin (lahdettiin hostellilta pois osin myos siksi, koska vesiputket olivat posahtaneet enka voinut kayttaa nykyista toista kotiani toilettia). Antigua on vallan ihastuttava koloniallinen pikkukaupunki ja mukulakatuja kavellessa tuntee olevansa kuin euroopassa. Loytyy paljon houkuttelevia ravintoloita ja herttaisia kahviloita, kaupungin tunnelma on hyvinkin romanttinen. 1770-luvulle asti se toimi Guatemalan paakaupunkina kunnes maanjaristys tuhosi sen miltei kokonaan ja paatettiin vaihtaa paakaupunki Guatemala Cityyn, 50 kilometrin paahan. Aussimiekkonen Bobby on aivan alyttoman hauska, hanen seurassaan saa nauraa vedet silmissa herkeamatta!
Bakteeri jyllaa elimistossani edelleen mutta pahoinvointi on ainakin toistaiseksi kaikonnut, joten pitkasta aikaa olen pystynyt syomaan ja juomaan. Olen kuitenkin virkea ja energinen, joten niin kauan kuin huussi on suht lahella kaytettavissa, ei minulla ole hatapaivaa! Kuulostelen tilannetta ja kavasen kokeissa joku paiva jos ei ruoansulatusjarjestelmani ala normalisoitua. No worries buddies!
Lykkya alkavaan viikkoon kuomasein,
Emmy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti