Long time no see!
Managuasta matkani eteni etelaan, Granadaan. Paastyamme minibussilla maaranpaahan tuli vetta taivaalta kuin rannista ja jain pitamaan sadetta bussiin siella tyoskentelevien poikain kera. He kertoivat minulle faktoja uudesta kotikaupungistani ja ottivat yhteiskuvia kanssani kannykoillaan. Reilu tunti myohemmin tallustin kapsakkeineni tihkusateessa yosijaa etsimaan, joka loytyikin paikallisen kadulla hengailevan hahmon ystavallisella avustuksella. Hostelli oli vallan mainio, ei taynna meluisia gringoja (jenkkituristeja), silmien ummistaminen yhden yon ajaksi kustansi 4,5e ja keittio oli asukkien kaytossa, taydellista! Pienen pieni miinus oli se, etta yovahti tuntui olevan nalissaan joka yo ja pisti turistien evaita poskeensa jaakaapista muiden uinuessa.
Granda oli samankaltainen kaupunki kuin Leon mutta turistien valloittama. Eras paikallinen poika kertoi, etta 55 prosenttia asukkaista koostuu ulkomaalaisista asukkaista mutta toinen paikallinen tytto tiesi lukeman olevan 20 prosenttia, otappa naista nyt sitten selva. Missa turistit, siella kerjalaiset toden totta. Paakatu oli taynnansa ravintoloita ja kahviloita, turisteja ja anovia kasia. Pari kertaa katukuppilassa hetken istuin mutta jatkuvasti joku tuli rahaa pyytamaan. Kerran odottaessani saksalaista toveriani taman syodessa paikalle tupsahti kolme likaisissa vaatteissa kulkevaa lasta pyytaen rahaa. Kohta paikalle tuli ns. opettaja viereiseen poytaan ja antoi lapsille vaivihkaa vinkkeja miten kerjata rahaa turisteilta. Hetkea myohemmin kolme lasta istui sylissani halaten ja hokien kuorossa: tengo hambre (minulla on nalka). Nousimme saksalaiskuoman kanssa poydasta ja jatkoimme matkaa mutta lapset seurasivat opettajan kaskysta. Lopulta annoin yhdelle lapsista kolikon taskustani mutta ilmeisesti summa ei miellyttanyt ja tama viskasi vihoissaan kolikon maahan ja haipyi. Annan mielellani rahaa koyhille ja autan mutta mielestani lasten pitaa ymmartaa etteivat voi elaa elamaansa vain kerjaten vaan on opittava tekemaan jotain rahan eteen tai vaikka myyda jotain. Esimerkiksi nain Granadassa hienoja lasten ja nuorten tanssiesityksia ja pantomiimia, joita tippasin mielissani. Myos silloin talloin nahdessani lapsen nukkuvan kadulla saatan vaivihkaa laittaa rahaa taman kateen, jonka han myohemmin ilokseen loytaa heratessaan.
Granadassa (kuten joka puolella muuallakin Keski-Amerikassa) liikkui huumeita pilvin pimein. En ole viela yhtaan hostellia loytanyt, josta ei voisi ostaa majapaikan lisaksi jotain ylimaaraista tupakanpurujen sekaan. Granadassa lapset kadulla myivat turisteille pilvea ja jutellessani paikallisen nuoren pojanklopin kanssa ravintolassa tama kertoi tekevansa kolmea tyota; toimi portsarina yokerhossa, myi riisia ja papuja ruokamarkkinoilla ja valitti huumeita. Myos valtaosa turisteista on reissaamassa Vali-Amerikassa nimenomaan halvan pilven takia, gramma maksaa taalla kuulemma noin 3 euroa. Liikkuessasi taalla voit haistaa marihuanan hajun siella taalla missa ja milloin vain.
Opiskelin Granadassa espanjaa kolme paivaa. Opettajani oli aivan mahtava tytto, suurinpiirtein minun ikia ja suuri osa ajastamme menikin usein vain jutellessa kulttuurieroista ja maailmanmenosta. Opettajani muun muassa naytti minulle artikkelin nicaragualaisen lehden tekemasta tutkimuksesta maailman onnellisimmasta kansasta. Tutkimukseen osallistui 148 maata ja artikkeliin oli listattu 30 onnellisinta kansaa maailmassa. Ykkossijaa piti Costa Rica ja Nicaragua oli numerolla kahdeksan. 30:een karkimaahan kuului kaikki Latinalaisen American maat, jota en yhtaan ihmettele! Elamanilo on osana jokapaivaista arkea ja se todella nakyy ja tuntuu taalla. Hopottelyn lisaksi toki myos opiskelimme kielioppia, silla valilla pieni paani on sekaisin epasaannollisista menneen ajan verbeista kuin Bangkokin liikenneruuhka.
Granadassa oli vallan ihastuttava kuurojen kahvila, jossa vierailin monesti. Paikalliset kuurot tyoskentelivat kahvilassa ja punoivat riippukeinuja. Kahvilaa mainostettiin ainutlaatuisena tilaisuutena kokea milta tuntuu tehda tilaus ja maksaa evaat ilman puhuttua kielta. Lisaksi kuurot tyontekijat opettivat asiakkaille muutamia viittomia ja turistit paasivat ihmettelemaan miten riippukeinuja tehdaan. Kahvilan tuotto meni kuurojen tyollistamiseen kahvilassa. Nicaragualainen viittomakieli on todella todella erilainen kuin suomalainen eika kukaan osannut kansainvalisia viittomia. Kommunikointi oli melko haastavaa mutta voi sita onnentunnetta, joka saapui aina ymmarryksen jalkeen puolin ja toisin! Olen tavannut matkallani kuuroja myos Hondurasissa, samassa ravintolassa istui USAlainen kuuro pariskunta, joiden kanssa viittoilin hetkisen. Myos Managuassa yksi bussimatkoistani kului rattoisasti kun huomasin lahellani kahden nuoren kuuron pojan viittovan ja aloin kommunikoida heidan kanssaan. Ollessani Managuassa selvitin kuurojen koulun osoitteen, jonne lahdin eraana perjantaina vierailulle mutta kyseisena paivana ei ollut lainkaan tunteja ja jouduin palaamaan tapaamatta kuuroja lapsia.
Granadassa tutustuin samassa dormitoryssa asuvaan itavaltalaiseen poikaan Alexiin, jonka isa oli Mexicosta ja aiti Saksasta. Alex oli matkalla etelaan ja niinpa paatimme matkata yhdessa hetkisen. Asuimme puumajassa (treehouse) 2 yota vuoren rinteella ja kiipesimme Mombacho (1 345m) tulivuorelle. Nousu oli jyrkka, siis hunajaa pakaralihaksille! Ylhaalla oli vilpoisa ja jalleen hulppeat nakymat ymparistoon. Puumajamme sijaitsi myos korkealla paikalla, josta kasin ihailimme iltaisin kaunista auringonlaskua ja nousimme lahtoaamuna klo. 5 nakemaan myos varikkaan auringonnousun. Majaamme ymparoi trooppinen pilvimetsa ja joka hetki kuulosti kuin ymparilla sataisi, silla ilmankosteus tiivistyi palmujen lehdille ja tippuili kohti maanpintaa aiheuttaen rauhoittavan sateenropinan. Seuranamme oli apinoita, lepakoita, isoja hamahakkeja ja eraana yona kuulimme aseenlaukaisun lahelta, jolloin sydameni syke saattoi kiihtya pikkuruiseksi hetkeksi.
Parin yon jalkeen Alexin ja minun tiet erkanivat ja matkasin chickenbussilla Las Rivas -nimiselle paikkakunnalle. Matkan seisoin bussikuskin vieressa bussin ollessa jalleen tupaten taynna latinoja ja kerroin matkustavani Ometepeen. Saavuttuamme Las Rivasiin bussikuski kehotti minua jaamaan viela bussiin muiden poistuttua bussista ja tarjosi minulle kyydin tyhjassa chickenbussissa lahemmaksi maaranpaatani. Bussin pysahdyttya kuski ystavallisesti kantoi rinkkani tuttuun taksiin, joka vei minut edullisesti (45 senttia) satamaan ja 5 minuuttia myohemmin siemailin jarvi-ilmaa lautalla. Nicaragua-jarvi on yksi maailman suurimmista ja keskella jarvea sijaitsee Ometepe-saari. Saarella seisoo kaksi mahtavaa tulivuorta, joista toinen on Keski-Amerikan suurin. Lautalla tutustuin kahteen itavaltalaiseen muusikkoon, joiden kelkkaan hyppasin ja majoituimme seuraavaksi yoksi samaan hostelliin (3e yo). Rinkassani matkaa laulukirja kitaraotteineen, joten ilta hurahtikin muusikoiden soittaessa suomalaisia kipaleita minun laulaa luritellessa, yksi hienoimmista hetkista jalleen reissullani!
Seuraavana paivana tutustuin paikalliseen minua pari vuotta nuorempaan tyttoon, jonka kanssa hetken juteltuamme sain kutsun osallistua paikallisten syntymapaivajuhlaan illalla. Lauantaiehtoo kului nain ollen tanssahdellen jokaisen suvun miehen kanssa vuorotellen ja tutustuin tyton perheenjaseniin, jotka halusivat esitella minulle saartaan seuraavana paivana. Nainpa sunnuntaipaiva eteni kuleksien pitkin katuja ja rantoja, katsellen baseball- ja naisten jalkapallopelia, pidellen sadetta pelaillen korttia ja dominoa seka illalla tuijottaen tahtitaivasta nakoalapaikalta. Yo on saarella tosi kaunis, ymparilla lentelee satoja tulikarpasia kauniine vihreankeltaisine valoineen ja sirkat seka sammakot laulavat kuorossa. Paivisin pitaa varoa paatansa, silla joka puolella on mango- ja avokadopuita, joista tippuilee hedelmia voimalla kohti maanydinta.
Illan paatteeksi sain kutsun asua perheen kanssa heidan talossaan. Hyvaksyin kutsun tottakai ja roijasin kimpsuni seuraavana paivana uuden perheeni luokse enka kadu paatostani hetkeakaan. Perhe on jattisuuri, lapsia on yhteensa 16 (osa puolikkaita) ja samassa taloudessa asuu isovanhemmat, lapset ja lapsenlapset eli yhteensa ainakin noin parikymmenta henkea (en pysy laskuissa kun valilla riippukeinuissa nukkuu myos ystavia, serkkuja ja muita sukulaisia). Perhe on koyha maalaisperhe, joka tuottaa plantaaseillaan muun muassa kahvia, papuja, vesimeloneja jne. Sangyssani ei ole patjaa eika tyynya, suihkuna toimii ampari, kuuppa ja kylma vesi, huussiin on ryomittava piikkilankojen valista vaistellen lehmanlantakasoja ja ruokana miltei poikkeuksetta riisia, papuja ja avokadoja. Tyoskentelen perheenjasenten kanssa joka paiva plantaaseilla mm. repien pavunvarsia juurineen irti maasta ja kantaen painavia papukasoja eessuntaassun. Paivani alkavat aina klo. 6.00, jolloin jonossa kipuamme tulivuoren rinteille pelloille noin tunnin verran, jossa tyoskentelemme 4 tuntia syoden valilla herkullisia exoottisia hedelmia suoraan puista ja palaten kotiin puolen paivan maissa lepuuttamaan vasyneita lihaksia riippukeinuihin.
Ometepe on ehdottomasti matkani paras paikka kaikista ja voisin hyvin jaada tanne loppuelamakseni. En loyda sanoja, miten paljon voi laheisyytta, lampoa ja rakkautta voi kuulua yhteen perheeseen tai miten hyvalta elama perheen kanssa voi tuntua. Jo ensimmaisena iltana perheen 17-vuotias lapsenlapsi piirsi minulle kuvia ja kirjoitteli teksteja rakkaudesta, toinen halusi lahjoittaa itsetekemansa korun nilkkaani ja lapset halusivat kilpaa letteja kauniisiin vahvoihin latinohiuksiinsa. Perhe jakaa kaiken, hyvat ja huonot asiat eika mistaan asiasta arastella puhua. Parasta on vain olla perheen kanssa kotona, jutella elamasta ja kuunnella tarinoita. Jokaisella tuntuu olevan suuri ja lammin sydan eika kukaan pelkaa nayttaa tunteitaan tai arastele kertoa rakastavansa. Tuntuu, etten ole ennen matkaani lyhyen elamani aikana koskaan todella tajunnut, mita rakkaus on ja milta se oikeasti tuntuu.
Juuri talla hetkella elan elamani kauneinta ja ihmeellisinta aikaa perheen keskuudessa. Internettiin en paase kovin usein enka valita paastakkaan, silla nautin elostani tulivuorten valissa talla taianomaisella saarella niin paljon kuin vain suinkin kykenen.
Kaikkea hyvaa Suomeen, olette mielessani paivittain!
Amy
Wonderbach!
VastaaPoista